Kirjoittanut Lari Vesander | syyskuu 11, 2012

TPS-paketti osa 3: Kun menestyminen ohitti kasvattamisen

TPS ilmoitti jo vuosia sitten haluavansa olla menestyvä kasvattaja. Vuosina 2008-2009 Turussa huomattiin, että näiden sanojen yhteen sovittaminen voi olla vaikeaa.

TPS kirjasi vuonna 2005 strategiaansa haluavansa olla Pohjoismaiden paras kasvattajaseura. Mutta varsinkaan vuosina 2008 ja 2009 se ei ollut sitä. Joukkueen uudet valmentajat, ensin Martti Kuusela ja sitten Pasi Rautiainen, halusivat nopeaa menestystä ja toimivat sen mukaisesti – kasvattamisen kustannuksella.

”Kuuselan tavoitteena oli voittaa mestaruus ja mennä Euroopassa pidemmälle kuin yksikään joukkue aikaisemmin”, TPS:n entinen keskikenttäpelaaja Jesse Saarinen kirjoitti hiljattain In Bed With Maradona -sivustolla. Tavoitteidensa saavuttamiseksi Kuusela ilmoitti tarvitsevansa parempia pelaajia.

Lehdistötilaisuuksissa Kuusela totesi omien kasvattien peluuttamisen olevan kuin laittaisi rahaa pankkiin, mutta käytäntö oli toinen. Kuusela hankki joukkueeseen uusia ulkomaalaisia, nimekkäimpänä Uefa-cupin Feyernoodissa voittaneen Christian Gyanin. TPS:n junnumyllystä tulleen Saarisen liigakokemus jäi yhteen otteluun.

Kuusela sai potkut kauden loppupuolella. Kauden jälkeen hänen tilalleen nimitettiin Pasi Rautiainen, jonka ajatusmaailmaa kuvastaa hyvin puhelu, jonka hän soitti tulevalle työparilleen Marko Rajamäelle marraskuussa 2008. ”Pasi soitti mulle ennen kuin teki sopimuksen TPS:n kanssa ja sanoi, että hänellä on vaan yks kysymys. ’Rapa hei, voiko TPS voittaa mestaruuden 2009?’ Vastasin että voi, mutta meillä alkaa olla jo pirun kiire. Että ala tulla jo sieltä Tallinnasta tai missä oletkin. Juna, laiva tai lentokone alle ja äkkiä tänne”, Rajamäki kertoi myöhemmin.

”Rautiainen oli loistava valmentaja, joka inspiroi pelaajia ja oli hyvin keskittynyt pieniin yksityiskohtiin”, Saarinen muistelee. Rautiainen myös antoi talvikaudella, pitkälti olosuhteiden pakosta, peliaikaa seuran omille junioreille. Kokeilujen jälkeen hän totesi useimmat junioreista liian huonoiksi tavoitteisiinsa. Saarinen ei päässyt kentälle ainoassakaan ottelussa. ”Rautiainenkin halusi voittaa mestaruuden, eikä mitään muuta”, Saarinen toteaa.

Kuuselan ja Rautiaisen aikana TPS haki nopeaa menestystä. Se tuli sille kalliiksi. Vuonna 2008 FC TPS Oy kulutti lähes 2,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2009, kun seura muun muassa maksoi palkkaa sekä Rautiaiselle että Kuuselalle, tuo summa oli kasvanut jo yli 3,5 miljoonaan euroon. Kun seuran liikevaihto samassa ajassa yhteensä vain kolme miljoonaa euroa, TPS teki kahdessa vuodessa yli 3,2 miljoonan euron tappiot.

Omistaja Seppo Sairanen kuittasi tappiot omasta pussistaan, mutta kyse ei ollut pelkästään rahasta. TPS teki paljon oikeitakin asioita, mutta nopean menestyksen tavoitteleminen vahingoitti sitä seurana. Kahdessa kaudessa yhden ottelun vaihtopelaajana pelannut Saarinen on tästä hyvä osoitus. Hän kertoo istuneensa uransa tärkeimmät vuodet vaihtopenkillä tai katsomossa.

”Se mikä oli Seppo Sairaselle kolmen vuoden ajan luultavasti hauska harrastus, muutti elämäni”, hän toteaa. ”Jalkapallo on rehellinen peli. Jos on riittävän hyvä, pääsee pelaamaan”, Saarinen kirjoittaa. Sitten hän tulee ongelman ytimeen. ”Raha, halu voittaa mestaruuksia nopeasti ja jatkuva valmentajien vaihtaminen nostivat ’riittävän hyvän’ rajan sellaiselle tasolle, että teini-ikäisen pelaajan oli mahdotonta sitä saavuttaa.”

Saarisen tekstissä on katkeruutta, mutta se on ymmärrettävää. Sitä paitsi hän ei ollut yksittäistapaus. Kun Casagrande asteli kauden 2009 jälkeen turkulaisten toimittajien eteen, hän tiesi, että menon oli muututtava. Globaali lama oli jyllännyt maailmalla jo vuoden ajan ja alkoi saavuttaa hiljalleen jalkapallokenttiä. Seppo Sairanen oli laittamassa rahahanoja kiinni.

Casagrande nosti esiin luvun, joka oli päässyt unohtumaan menestyksen perässä juoksemisen keskellä. ”Meillä on tavoitteena, että 50 prosenttia edustuksessa pelatuista minuuteista olisi omien kasvattien pelaamia. Omilla kasvateilla tarkoitetaan nyt sellaisia pelaajia, jotka ovat 12–21-vuotiaina edustaneet seuraa vähintään kolmen vuoden ajan”, hän kertoi.

Kuuselan ja Rautiaisen vuosina tuo luku ei toteutunut. Vuonna 2008 TPS:n edustuksen omavaraisuusaste oli 40 prosenttia, ja siitäkin iso osa selittyi sillä, että Kuuselan loppukaudeksi korvannut John Allen peluutti paljon omia kasvatteja. Rautiaisen aikana tilanne oli vielä heikompi. Vuonna 2009 TPS:n edustuksen omavaraisuusaste oli 30,6 prosenttia.

”On tärkeää, että seura tietää tavoitteensa ja pystyy seuraamaan niiden toteutumista. On tärkeää tietää, mitä me halutaan ja että kaikki toiminta tukee sitä. Minä pidän omalta osaltani huolen siitä, että joukkueen rakenne on tietynlainen, että niistä 26–28 pelaajasta puolet on omia kasvatteja. Sen jälkeen on valmentajien homma peluuttaa pelaajia niin kuin parhaaksi näkevät”, Casagrande sanoi.

Muutos TPS:ssä oli alkanut. Kolme vuotta myöhemmin joukkueen rinki on pienempi. Pelaajamyyntien takia omavaraisuusastetta on laskettu 45 prosenttiin, mutta luku ei ole enää sanahelinää. Päinvastoin, kaudella 2011 omat kasvatit pelasivat täsmälleen 45 prosenttia TPS:n edustusjoukkueen minuuteista.

TPS käytti kausina 2007-2009 yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa. Sillä oli joka kaudella liigan suurin kokonais- ja pelaajabudjetti. Kuten Casagrande sanoi, kaikki seuran investoinnit eivät ole menneet hukkaan,  mutta Saarisen artikkelin luettuani minusta tuntui kohtuulliselta vilkaista noiden vuosien kääntöpuolta. Jesse Saarisen artikkelin voi lukea englanniksi kokonaisuudessaan täältä: http://inbedwithmaradona.com/journal/2012/8/29/when-a-sugardaddy-comes-to-town.html


Responses

  1. TPS:n nykyisen säästökuurin aikana on mielenkiintoista lukea silloisen toimitusjohtajan Petri Jakosen haastattelua ennen kauden 2009 alkua.
    https://puoliaika.wordpress.com/2009/04/08/tps-rakentaa-pyramidia/

    Tuo haastattelu antaa aika hyvin osviittaa silloisista olosuhteista. Suunnitelmat olivat aika suuria.

    ”Olemme tehneet uuden nelivuotiskauden suunnitelman, ja siinä yhtenä tavoitteena on menestys. Meidän missiomme on viedä suomalainen jalkapalloilu maailmankartalle”, Jakonen täräyttää.

    ”Ja se tapahtuu kolmella tavalla: A) Kasvattamalla sellaisia pelaajia, jotka siirtyvät maailmalle ja joista suomalaiset voivat olla ylpeitä. B) Tehdä sellaista ruohonjuuritason toimintaa, joista voimme olla ylpeitä. C) Viedä suomalainen jalkapallo maailmankartalle menestymällä edustusjoukkueen kanssa – mutta se on suunniteltu vasta vuoteen 2012.”

  2. Todella kiinnostava artikkeli. Hienoa, että jaksoit pommittaa Casagrandea ja, että hän lopulta vastasi.

    • Ja vielä hienompaa, että hän puhui asiaa. Casagrande on välillä vaikea tavoitettava, mutta hän ei esitä vaikeasti tavoitettavaa – jos ymmärrätte eron. Joskus ihmiset sanovat olevansa kiireisiä, koska heillä on ihan oikeasti kiire.

      Toisinaan se tuntuu erikoiselta, koska Suomessa on päässyt tottumaan siihen, että jalkapalloihmiset saa helposti kiinni. Suuremmissa jalkapallomaissa tuollainen haastattelun hakeminen olisi ollut bisnes as usual.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: