Kirjoittanut Lari Vesander | syyskuu 13, 2012

KuPSilla palaverin paikka

KuPS-TPS 1-3

TPS haki Kuopiosta vierasvoiton ja nousi maalieron turvin liigassa jo toiseksi. Kolmannen perättäisen tappionsa kärsinyt KuPS puolusti koomisesti ja kokoontuu huomenna palaveriin.

Sanoo sarjataulukko mitä tahansa, KuPSin olisi pitänyt pystyä voittamaan TPS kotikentällään. Joukkueella oli takanaan pitkä tauko, jollaisten jälkeen se on ollut Esa Pekosen alaisuudessa parhaimmillaan. Lisäksi TPS saapui Kuopioon pahasti siipirikkoisena. Turkulaisilta puuttui pelikieltojen ja loukkaantumisten takia noin puolet avauskokoonpanostaan.

Tämä näkyi varsinkin keskikentällä. Alkukaudella TPS olisi voinut heittää kentälle kolmikon Toni Kolehmainen-Petteri Pennanen-Juho Lähde. Nyt Kolehmainen oli myyty ja Pennanen ja Lähde sivussa loukkaantumisten takia. Kolehmaisen tuuraajaksi hankittu Dickson Agyeman oli puolestaan pelikiellossa.

Niinpä keskikentällä aloittivat PK-35:stä tullut Konsta Rasimus, oma kasvatti Santeri Mäkinen ja kymppipaikalle kärjestä hälytetty konkari Mikko Hyyrynen. Kuin tepsiläisten kurjuuden maksimoimiseksi Santeri Mäkinen loukkaantui vartin pelin jälkeen. Yhtäkkiä TPS ei ollut pelkästään varamiehinen vaan myös vajaamiehinen. Ottelua tarjottiin KuPSille hopealautasella.

Hetken päästä katsomosta kuuluikin kohahdus. Pallo oli maalissa. Osumaa ei kuitenkaan ollut tehnyt ylivoimalla pelaava KuPS vaan vajaamiehinen vierasjoukkue. Kotijoukkueen maalivahti Mika Hilahder oli lähtenyt seikkailemaan pystypalloon, johon hänellä ei ollut sen paremmin asiaa kuin mahdollisuuksiaan. Mika Ääritalo kiitti, pukkasi pallon Hilanderin ohi ja laittoi sen sitten tyhjänä ammottavaan maaliin.

Lahjana annettu takaisku ei varmasti kuulunut alkuhetkiä hallinneen kotijoukkueen suunnitelmiin. Maalin myötä jokin meni kotijoukkueessa rikki. Vaikka kapteeni Pyry Kärkkäinen sai tuotua KuPSin vielä tasoihin tarkalla laukauksellaan, kuopiolaiset eivät saaneet enää peliä hallintaansa. Ote oli TPS:llä, mutta se ei käyttänyt sitä perinteisellä tavalla. Sen keskikenttä ei ollut siinä kunnossa, että se olisi voinut pitää palloa ja syötellä rauhassa. Sen sijaan se hyökkäsi vikkelästi ja ylitti keskikentän mahdollisimman nopeasti. Resepti toimi yllättävän hyvin.

TPS:n nopeat hyökkääjät kirmasivat läpi savolaisten epävarmasta puolustuksesta kerta toisensa jälkeen. Dennis Okaru ja Juho Lehtonen ehtivät hukata läpiajot ennen kuin Mikko Hyyrynen pamautti komeiden peippailujen päätteeksi pallon maaliin. Rankkarialueen rajalta lähtenyt vasurikuti painui Hilanderin taakse yläriman kautta.

Toisella jaksolla KuPS sai vihdoin luotua painetta, mutta se syyllistyi sitä koko kauden vaivanneeseen krooniseen tehottomuuteen. Miikka Ilo laukoi kerran tolppaan, mutta sitä lähemmäs kotijoukkue ei tasoitusta päässyt.

Sen sijaan sen puolustus oli valmis tarjoilemaan turkulaisille vielä yhden lahjamaalin, kun Mika Hilander ja laitapakki Atte Hoivala törmäsivät toisiinsa. Maaliin johtanut tilanne oli täyttä slapstickiä, ja se olisi voinut naurattaa kotiyleisöä, ellei KuPSin tilanne olisi niin vakava. Tällä kertaa kuopiolaisten hölmöilyn hedelmän keräsi Veikkausliigaan paluun tehnyt Roope Riski. Vaihdosta peliin tullut Riski oli ehtinyt olla kentällä ennen osumaa vain kuuden minuutin ajan.

Riskin osuma sinetöi TPS:n voiton. Kolme pistettä nostivat joukkueen maalieron turvin liigassa jo toiselle sijalle. ”Tätä tulimme täältä hakemaan”, Mikko Hyyrynen totesi pelin jälkeen. ”Pari maalia tuli lahjaksi, mutta toisaalta hukkasimme myös tilanteita. Lopussa tämä peli ratkesi tahtoon. Joukkueen ilmeen pitää olla sellainen, että pisteitä tulee.”

”Puolustus ei ollut tänään ihan terävimmillään, jos näin kauniisti sanotaan”, Pyry Kärkkäinen totesi pelin jälkeen. KuPS-kapteeni ei saanut lohtua edes tekemästään maalista. ”Olisi ottanut tästä mieluummin kolme pistettä tai edes pisteen kuin sen maalin.”

Pisteitä KuPS ei kuitenkaan saanut, kuten se ei saanut kahdesta edellisestäkään pelistä. Joukkue on kolmen ottelun tappioputkessa. ”Kentällä tehtiin sellaisia asioita, mistä ei ollut sovittu. Loppu oli sellaista juoksentelua ja potkiskelua, että siinä ei ollut mitään ideaa”, valmentaja Esa Pekonen ruoti. ”Teimme karmeita virheitä. Ne virheet tulivat, koska pelaajat eivät olleet täysin keskittyneet tekemiseen.”

KuPSin tilanne on erikoinen. Joukkueella on materiaali, jolla pitäisi olla Veikkausliigassa jossain aivan muualla kuin tappioputkessa sijalla kymmenen. Sen ei pitäisi enää tässä vaiheessa kautta joutua pelaamaan sarjapaikastaan. Nyt se kuitenkin on juuri siinä tilanteessa.

Seurajohdon suunnalta ollaan parasta aikaa reagoimassa tähän. Toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kävi Pekosen kanssa keskustelun heti loppuvihellyksen soitua. Pian tämän jälkeen Miikka Ilo vedettiin koppiin kesken haastattelun. Myös nimikirjoituksia antamaan menneet Ilja Venäläinen ja Tero Taipale huudettiin pikavauhdilla sisälle. Jotain on tapahtumassa.

”Meillä on huomenna palaveri”, Pekonen totesi myöhemmin lehdistötilaisuudessa. ”Poliitikot sanovat, että nukutaan yön yli. Ei tässä varmaan hirveästi nukuta, mutta eletään nyt yön yli.”

Keskuskentällä selvisi myös syy ottelun aikaistamiseen päivällä. Se oli, kuten ilmoitettua KalPan huominen kotipeli Jypiä vastaan. Varsinainen syy siirtämiselle eivät kuitenkaan olleet katsojat, joita tuli Keskuskentälle 1 114, vaan järjestysmiehet ja lipunmyyjät. KalPalla ja KuPSilla on käytännössä samat järjestyksenvalvojat ja he olisivat loppuneet kesken, mikäli ottelut olisi pelattu päällekkäin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: