Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 7, 2012

KuPS varmisti liigapaikkansa

KuPS-Haka 1-1

Valkeakosken Haka oli Keskuskentällä viiden minuutin päässä tärkeästä vierasvoitosta. Sitten puolustaja Pietari Holopainen teki maalinedusruuhkasta tasoitusmaalin, joka käytännössä varmisti KuPSin liigapaikan ensi kaudeksi.

Valkeakosken Hakaa käy oikeastaan jo sääliksi. Maanantaina joukkue prässäsi HJK:n sekaisin ja takoi avausjaksolla taululle 2-0-lukemat. Sitten tuli tuomarivirhe, joka johti avausmaaliin, joka puolestaan johti tasoitukseen. Koskilaiset olisivat ansainneet voiton, mutta saivat yhden vaivaisen pisteen.

Keskuskentällä Haka aloitti samalla tavalla. Joukkue oli energinen ja taisteluhaluinen ja teki prässillään KuPSin pelaamisen vaikeaksi. Eivätkä vieraat tyytyneet pelkkään häirikön rooliin. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Juha Pirinen harhautti vasemmalla laidalla KuPSin puolustajan, leikkasi keskelle ja keskitti pallon rangaistusalueelle. Jostain käsittämättömästä syystä Jonne Hjelm oli boksissa täysin vapaana. Hjelm otti pallon haltuun ja laittoi sen varmasti maaliin.

0-1 oli myös taukotulos. Haka oli jälleen matkalla kohti ansaittua voittoa, jota se ei tulisi lopulta saavuttamaan. Tauolla kävi nimittäin niin kuin KuPSin peleissä on monesti käynyt, valmentaja Esa Pekonen herätti joukkueen. Toiselle jaksolle tuli rohkeampi ja terävämpi KuPS, joka laittoi vastustajansa vaikeuksiin. Mitä pidemmälle jakso meni, sitä vilkkaampaa oli liikenne Kert Küttin vartioimalle maalille.

Pitkään tosin näytti siltä, että Kütt pystyisi torjumaan joukkueelleen voiton. Hän torjui Miikka Ilon loistopaikan kulmaksi ja poimi varmaotteisesti tukun keskityksiä. Vielä viisi minuuttia ennen loppua virolaisvahti näytti ottelun sankarilta. KuPS puolestaan oli tekemässä asemastaan äärimmäisen tukalan. Kun Jarokin oli juuri siirtynyt johtoon Lahtea vastaan, kuopiolaisjoukkue oli uppoamassa syvälle putoamistaisteluun.

Sitten puolustaja Pietari Holopainen kiskaisi joukkue sieltä pois. KuPS sai vapaapotkun, jonka se keskitti rangaistusalueelle. Keskikenttämies Ebrima Sohna voitti ilmataistelun ja jatkoi pallon maalin eteen, mistä Holopainen survoi sen sisään. Osuman tärkeys näkyi puolustajan tuuletuksessa, joka alkoi paidan riisumisella ja päättyi kentän laidalle tehtyyn pelaajakasaan.

”Maalien tekeminen on ainakin minulle tahtolaji. Noissa tilanteissa pitää vain juosta linjan taakse ja yrittää osua. Nyt osui, vaikka aluksi pelkäsinkin laukoneeni pallon maalin yli”, Holopainen kertasi pelin jälkeen.

Myös valmentaja Esa Pekonen oli juhlinut tasoitusta villisti. Pelin jälkeen hän oli kuitenkin viileän analyyttinen. ”Tämä oli minimi, mitä tästä ottelusta tarvittiin. Avausjaksolla olimme vaisuja ja toisella jaksolla sitten riittävän hyviä”, Pekonen sanoi. ”Turha tässä on silti henkseleitä paukutella. Liigapaikka on varma vasta sitten, kun se on varma.”

Jalkapallossa on toki kaikki mahdollista, mutta käytännössä Holopaisen maali varmisti KuPSin liigapaikan. Tasapelin myötä ero Hakaan pysyi seitsemässä pisteessä, eikä jäljellä ole kuin kolme kierrosta. Siinä ajassa Hakan pitäisi pystyä saavuttamaan Jaro, joka kiskaisi Lahti-voitollaan koskilaisiin kolmen pisteen kaulan.

”Meillä oli mahdollisuudet ottaa tärkeät kolme pistettä, mutta emme onnistuneet siinä tälläkään kertaa”, avausmaalin tehnyt Jonne Hjelm harmitteli. ”Juha Malinen on tuonut joukkueeseemme yhtenäisyyttä ja taistelutahtoa, mutta voittamisen kulttuuria meiltä vielä puuttuu.”

Voittamisen kulttuuria Haka on etsinyt heinäkuun puolivälistä lähtien. Joukkue on pelannut 13 ottelua ilman voittoa. Se on syy siihen, miksi joukkue majailee liigan jumbopaikalla. Koskissa ei ole kuitenkaan vielä heitetty kirvestä kaivoon. Joukkue aikoo taistella liigapaikastaan loppuun saakka.

”Yhdeksän pistettä on vielä jaossa. Joukkue tekee pyyteettömästi töitä ja ilme on hyvä. Nyt on kaksi viikkoa aikaa laittaa paikat kuntoon”, valmentaja Juha Malinen valoi uskoa omiinsa.


Responses

  1. Se täytyy vielä sanoa, että kaikkien viime aikojen erotuomarisekoilujen jälkeen oli mukava nähdä kuinka kokenut Petteri Kari tuomitsi suuripanoksisen ottelun juuri niin kuin se pitääkin tuomita. Kari jätti lillukanvarret rauhaan ja keskittyi olennaiseen. Hän antoi ne varoitukset jotka piti antaa ja jätti antamatta ne joita ei tarvittu. Antoi pelin rullata ja pelaajien pelata.

    Kari ei luonut hankalia tilanteita vaan pyrki rauhoittamaan ja ennalta ehkäisemään niitä. Juuri tällä tavalla tällaiset ottelut pitääkin hoitaa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: