Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 18, 2012

Valmentajapaketti osa 3: Kartta ja kompassi kadoksissa

Valmentajavalinnoissa ei ole kysymys hyvästä ja huonosta. Niissä on kyse sopivuudesta. Sen määrittämiseksi seurojen pitäisi kuitenkin tietää, mitä ne ovat tekemässä.

Valmentajavalinnassa on kyse oikeasta ja väärästä, mutta ei perinteisellä tavalla vaan suhteellisesti. On olemassa hyviä ja huonoja valmentajia, mutta se on teoriatason mustavalkoasteikko. Käytännössä elämä ja jalkapallo on maalattu harmaansävyillä.

Siellä ei ole niinkään kyse hyvästä ja huonosta, ei edes hyvästä ja paremmasta, vaan ennen kaikkea sopivuudesta. Otetaan pari esimerkkiä:

Pasi Rautiainen ja Martti Kuusela olivat TPS:lle vääriä valmentajia, koska he halusivat voittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Menestys meni kasvattamisen edelle. Se taas ei sopinut siihen strategiaan, johon TPS on perustanut toimintansa vuosia ennen Rautiaisen ja Kuuselan tuloa ja vuosia heidän lähtönsä jälkeen.

Esa Pekonen oli KuPSille oikea valmentaja silloin, kun joukkue pelasi telaketjufutista, mutta täysin väärä valmentaja silloin, kun joukkue halusi siirtyä pallonhallintapeliin. Hän tunnusti sen lopulta reilusti itsekin.

Tietääkseen kuka on joukkueelle oikea valmentaja, pitää ensin tietää mitä joukkue on tekemässä. Miten se määrittelee menestyksensä? Millaisella aikajänteellä se suunnittelee siihen yltävänsä? Millä keinoilla se siihen tähtää? Mitä resursseja sillä on käytettävissään?

Kun nämä asiat on tehty selviksi, suunnitelmat laitettu paperille ja strategia saatu valmiiksi, kaikki on selvempää. Seuralla on kartta ja kompassi, joita se voi seurata satoi tai paistoi. Tietenkään suunnitelma ei estä vastoinkäymisiä. Niitä tulee joka tapauksessa. Strategian arvo on kuitenkin siinä, että sen ansiosta seura ei hukkaa tekemisensä ydintä silloin, kun asiat eivät suju kentällä suunnitellusti.

Vasta sen jälkeen, kun seura on hahmottanut mitä se on tekemässä, se pystyy sanomaan, kuka on sille sopiva valmentaja. Vasta sen jälkeen harmaansävyt on saatu sellaiseen järjestykseen, että voidaan puhua oikeasta valmentajasta ja väärästä valmentajasta. Tällaisen hahmottelun perusteella esimerkiksi Sport Expressin toimittaja Dimitri Simonov uskalsi arvella, että Fabio Capello on Venäjän maajoukkueelle väärä valmentaja.

”Capello on menestynyt Milanin ja Realin kaltaisten huippujoukkueiden kanssa. Hän ei ole koskaan aiemmin työskennellyt, olkaamme rehellisiä, keskinkertaisen materiaalin kanssa. Jokaisella on valmentajalla on erikoiskykynsä: jotkut rakentavat joukkueensa kullasta, toiset tiilistä ja kolmannet, anteeksi vain, hevosen paskasta”, Simonov muistutti. Aika näyttää onko hän oikeassa, mutta huomautusten ydin on silti kantava: Venäjän jalkapalloliitto ajatteli Capellon nimityshetkellä enemmän tämän nimen suuruuttaa kuin hänen valmentajakykyjensä sopivuutta venäläiseen pelaajamateriaaliin tai mentaliteettiin.

Jos strategia on äärimmäisen vahva, valmentajavaihdoksen negatiiviset vaikutukset pienentyvät huomattavasti. Olympique Lyonnais voitti Ranskan mestaruuden seitsemän kertaa peräkkäin vuosina 2002-2008. Tuona aikana Lyonilla oli neljä eri valmentajaa. Seura selvisi, koska sillä oli selkeä ja perusteellinen suunnitelma. Sillä oli jatkuvuutta.

Jalkapallomaailmassa ajatellaan usein, että kaikkiin ongelmiin voidaan vastata valmentajanvaihdoksella tai tähtipelaajan hankinnalla. Ei voida. Viime kädessä valmentajat ajattelevat asioita lyhyellä tähtäimellä. Jos joukkue häviää neljä matsia putkeen, he saavat potkut. Seuran kannattaa kuitenkin ajatella asioita mieluummin viiden vuoden kuin viiden ottelun sykleissä.

Seuran kaikessa toiminnassa – ja eritoten hankintapolitiikassa – pitää olla jatkuvuutta, jota edes valmentajanvaihdos ei saisi heilauttaa. Jatkuvuutta ei puolestaan voi Suomessa saavuttaa aina yksittäisten pelaajien kautta. Loistokauden pelannut pelaaja saa usein tarjouksen jostain muualta ja lähtee. Huono valmentaja tai alisuorittava pelaaja joutuvat lähtemään muuten vain.

Viime kädessä varmaa on vain vaihtuvuus. Jos joukkueella ei ole selkeää strategiaa, se putoaa lopulta yhä uudestaan tyhjän päälle. Tietyllä tavalla KuPSissa kävi näin tällä kaudella. Talven aikana tehtiin suuret suunnitelmat, vaihdettiin kaikki ulkomaalaispelaajat, hankittiin tukku uusia pelaajia uutta pelitapaa varten. Sitten joukkue konttasi alkukaudella, ja kuuden liigapelin jälkeen kaikki suunnitelmat lensivät roskiin.

Sen jälkeen joukkue on ollut pelillisesti ja vähän muutenkin tuuliajolla. Sen että seura saavutti tuuliajolla ollessaan hyviä tuloksia cup-kilpailuissa, ei pidä antaa hämätä. KuPS on tällä hetkellä seura, jolla on kartta piirtämättä. Siksi se voi yhtenä vuonna päättää panostaa reserviseuran nostamiseen Kolmosesta ja Kakkoseen – ja seuraavana lopettaa sen sarjanousun jälkeen, kun rahaa ei olekaan.

Huolestuttavinta on se, että KuPS ei ole edes pahin esimerkki. Tässä maassa luvattoman moni liigaseura suunnistaa ilman kompassia säntäillen milloin minkäkin välähdyksen perään. Se tulee kalliiksi, eikä pidemmän päälle johda mihinkään.

Joku voittaa aina mestaruuden. Joku tulee aina toiseksi ja joku muu kolmanneksi. Neljä joukkuetta pääsee aina Eurooppaan. Nämä asiat ovat kiintiöitä. Ne tapahtuvat riippumatta siitä, kuinka hyvin tai huonosti seurat hoitavat asiansa. Siksi ne eivät kerro oikeastaan mitään suomalaisen jalkapalloilun tilasta. Siksi ne eivät ole oikeastaan edes saavutuksia suomalaisen jalkapallon kokonaiskehityksen kannalta.

Tämän juttusarjan ydinsanoma ei ole siinä, että valmentajalla ei olisi väliä. Valmentajalla on paljonkin väliä, erityisesti Suomessa, jossa pelaajamarkkinat eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin suuremmissa jalkapallomaissa. Uuden valmentajan pelaajakontaktit voivat tehdä materiaalissa sen eron, joka on mestaruuden ja mitalisijan, europaikan ja keskikastin tai putoamisen ja sarjassa säilymisen välillä.

Lisäksi suomalaisessa jalkapallokulttuurissa on valmentajan kannalta paljon hyviä puolia. Resursseja ei ehkä ole paljon, mutta aikaa on yleensä sitäkin enemmän. Tiukan talouden aikana potkut eivät uhkaa valmentajaa aivan heti. Valmentajilla ja seuroilla olisi täällä aikaa kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.

Jos niin ei käy, en olisi siitä silti ensimmäisenä syyttämässä valmentajaa.


Responses

  1. Tarkennetaan KuPSin suhteen vielä se, että seurassa todennäköisesti tehdään tälläkin hetkellä suunnitelmaa tulevaisuutta varten. Karttaa piirretään, mutta se on vielä kesken. Tälle kaudellekin kartta oli olemassa, mutta se lensi roskiin, kun reitti paljastui liian hankalaksi.

    Suomessa on varmasti edistytty suunnitelmallisuudessa tällä vuosituhannella, mutta tehtävää on vielä paljon.

  2. Pysyvyyttä tuskin tulee sillä, että istutaan pöydän ääressä ja tehdään strategia. Eiköhän se tule siitä, että on riittävän monta ihmistä, jotka ajattelevat samansuuntaisesti ja vaikka osa heistä vaihtuu, uudet tulijat
    mukautuvat linjaan. Valmentaja voi tällöin lukea seuran identiteetin monista pikku asioista ja keskusteluista ja linjata oman toimintansa sen mukaan. Seuratasolla Suomen ongelma on se, että täällä seurat on ohuita organisaatioita ja valmentajan muutos niin iso asia että linja helposti heiluu vaikkei haluttaisi.

    Mielenkiintoinen tuo arvio Capellosta. Toinen kysymys on sitten, että seura- ja maajoukkueiden valmentaminen on ilmeisen erilaista, kun ajatellaansitä kokonaisuutta, johon valmentaja joutuu.

  3. Ymmärrän mitä tarkoitat ja uskon, että olemme monin osin samaa mieltä. Erottaisin kuitenkin kaksi termiä toisistaan. Nuo termit ovat pysyvyys ja jatkuvuus. Pysyvyyttä saa sillä, että samat ihmiset istuvat samoilla tuoleilla vuodesta toiseen. Jatkuvuuteen vaaditaan enemmän.

    Pysyvyyttä on voi olla ilman suunnitelmallisuutta. Jatkuvuutta ei. Siksi se on terminä pysyvyyttä vahvempi.

    Huomio seurojen ohuudesta organisaationa on täysin oikea. Esimerkiksi TPS:ssähän turbulenssi lähti siitä, kun Mixu Paatelainen sai tarjouksen Skotlannista. Paatelaisen lähdön myötä paletti meni uusiksi. Sen myrskyn jälkimainingeissa seurassa unohdettiin olemassa oleva strateginen kartta ja otettiin askel väärään suuntaan.

    Tällaisia hetkiä tulee siis paremmissakin piireissä. KuPSilla on ollut paljon epävarmuutta viime aikoina. Säilyykö liigapaikka? Tuleeko europaikka? Lähteekö Ari Lahti Palloliiton puheenjohtajaksi? Nyt näihin kysymyksiin on saatu vastaukset ja tulevaisuuden suunnittelu on käynnissä.

    Olisi toivottavaa, että tuo suunnitelman kattaisi muutakin kuin ensi kauden, koska muuten seurassa ollaan taas vuoden päästä samassa tilanteessa.

    Jälleen täytyy silti korostaa, että kyse ei ole niinkään kupsilaisesta kuin suomalaisesta virheestä. Eikä kyse ole pelkästään jalkapallosta vaan lähes kaikista joukkuelajeista. Kauden mittainen suunnitelma ei ole strategia, se on projekti. Niin urheilulehtimäiseltä kuin se kuulostaakin: suomalaisessa urheilussa pitäisi siirtyä tempoilevista kausiluontoisista projekteista suunnitelmalliseen vuosikausia kestävään prosessiin.

  4. Yleensä on niin kauan jatkuvuutta, kuin on toivoa menestyksestä. Onhan maajoukkuekin ollut aika lailla valmentajavetoinen projekti. Ainakin ulospäin näytti siltä, että Mixu määritteli pelitavan, joka sitten vietiin junnupuolellekin. Mitä jos ei tulekaan menestystä? Uusi valmentaja linjaa taas kaiken uusiksi ja muiden varpaat säästyvät! Onko tämä sitä brittimeininkiä?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: