Kirjoittanut Lari Vesander | marraskuu 2, 2012

Miksi bloggaan?

Puoliajan loppumetreillä kysymys kuulostaa aiheelliselta: Miksi toimittaja pitää säännöllistä ja suuritöistä blogia, vaikka hän kirjoittaa jo muutenkin ammatikseen? Koska bloggaamisessa on sellaista vapautta, johon on vaikea yltää missään muussa mediassa.

Tehdään heti alkuun yksi asia selväksi: kirjoittaminen on kivaa. Itse asiassa se on niin kivaa, että sadat miljoonat ihmiset tekevät sitä jatkuvasti ilmaiseksi blogeissaan. Olen neljän kauden ajan ollut yksi heistä.

Uskallan väittää olleeni varsin ahkera bloggaaja. Puoliaikaan on syntynyt 580 juttua. Se tarkoittaa miljoonien merkkien verran tekstiä ja tuhansia kuvia. Samaan aikaan olen työskennellyt toimittajana ja kirjoittanut ammatikseni.

Kirjoittamisessa on kuitenkin eronsa. Vaikka olen suhtaunut Puoliaikaan alusta saakka ammattimaisesti ja halunnut tehdä sinne korkeatasoista journalismia, on blogin pitäminen eronnut kuitenkin ns. työkirjoittamisesta. Eroista suurin on vapaus.

Bloggaajalla ei ole deadlineja tai merkkirajoja. Jutut saa kirjoittaa silloin kuin haluaa ja sen pituisiksi kuin haluaa. Maallikolle tämä voi tuntua itsestään selvyydeltä, mutta osalla toimittajista ei tarvitse kuin sanoa sanat ennakoiva taitto ja he näkevät punaista.

Vapauteen liittyy sekin, että juttujen julkaisuun ei liity turhaa byrokratiaa. Bloggaajan ei tarvitse kohdata mielivaltaisia jutun julkaisun siirtämisiä seuraavalle viikolle/kuulle/hamaan tulevaisuuteen. Jälleen sanomatta selvältä kuulostava asia, mutta ette usko millainen byrokratia ilmaisjakelu- tai vaikkapa verkkolehteen voi liittyä. Jos julkaisija ei tahdo/ehdi/viitsi hoitaa julkaisua, lehti ja sitä myötä juttu jäävät julkaisematta.

Omassa blogissa kaikki on toisin. Jos Puoliaikaan ei ole ilmestynyt juttua, se johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten minä ole sinne sellaista tehnyt. Se voi kuulostaa vastuulliselta, mutta on itse asiassa hyvin vapauttavaa ja säästää pitkällä tähtäimellä hiuksiani ja vähentää niiden harmaantumista.

Puoliaika on ollut minulle kirjoittajana henkireikä, jossa pystyn toteuttamaan itseäni ilman juttujen tekoon tavallisesti kuuluvia rajoituksia. Ammattilaisena hyväksyn nämä rajoitukset (deadlinet, merkkirajat, viivästykset ynnä muut) osana työtäni, mutta työajan ulkopuolella kaipaan vapaampaa kirjoittamista. Puoliaika on juuri sitä.

Myös mutkattomampi lukijasuhde tavallista välittömämpine palautteineen on olennainen osa bloggaamisen viehätystä. Lehtitoimittajana lukijat jäävät usein hiljaiseksi, kasvottomaksi massaksi, jonka mietteitä ei kuule koskaan. Puoliajassa pystyn kuulemaan lukijoiden äänen.

Toisinaan juttu onkin vain keskustelun ensimmäinen puheenvuoro ja joskus on käynyt niinkin, että keskinkertaisesta jutusta on syntynyt hyvin tasokas keskustelu. Tämä on pitkälti kommentoijien ansiota. Toki joukossa on niitäkin, jotka suostuvat katsomaan maailmaa vain suosikkiseuransa väreillä maalattujen lasien läpi ja uskovat vakaasti, etteivät muutkaan muuhun pysty, mutta leijonan osa kommenteista antaa ihan oikeasti ajattelemisen aihetta.

Blogin pitämisestä on ollut minulle hyötyä myös ammattiani ajatellen. Puoliajan ansiosta olen voinut pitää urheilupainotteisesta eritysiosaamisestani huolta silloinkin, kun olen ollut töissä uutis-, ajankohtais- tai verkkotoimituksessa. Lisäksi blogin ansiosta hyppäykseni verkkotoimittajan hommiin oli huomattavasti tavallista kivuttomampi, sillä vaikka Puoliaika on hyvin pitkälti nykyisen valtavirtaverkkojournalismin antiteesi, olen sen kautta tutustunut moniin verkon realiteetteihin.

Ennen kaikkea olen oppinut paljon jalkapallosta, mutta myös kirjoittamisesta. Nyt tiedän kokemuksesta, että paras teksti syntyy silloin, kun päähän pulppuavat sanat pakottavat nousemaan sängystä vaikka on jo mennyt nukkumaan. Esimerkiksi Unelman ääni -kolumni syntyi juuri tällä tavalla.

Yö on inspiraatiokirjoittamisen parasta aikaa. Silloin voi myös kokea ns. aamuyön ihmeen, joka iskee yleensä suden hetkellä. Silloin kun toivo ja pakko ovat menneet, syntyy tyhjiö jonka inspiraatio täyttää. Itsekritiikki antaa vihdoin periksi. Hevonen heittää suitsensa sivuun ja laukkaa vapaasti niityllä. Tunne on huikea. Seuraavana päivänä ei tiedä mitä on tehnyt ja miten.

Huono puoli tässä kaikessa on se, että inspiraatio laskuttaa yötyöstä heti seuraavana päivänä – ja yleensä korkojen kera. Sen kuitenkin kestää. Univelka unohtuu parissa päivässä. Hyvä teksti on ikuinen.

Tästä huolimatta kirjoitan enimmäkseen päivällä. Kun kirjoittaa ammatikseen, ei ole varaa odottaa inspiraatiota. Kynätyöläinen käy rutiinilla. Blogi auttaa pitämään sitä yllä. Ilman Puoliaikaa ja sen 580 juttua olisin huonompi toimittaja ja kirjoittaja.

Riisu futistoimittajan työstä deadlinet, merkkirajat ja byrokratia ja mitä jää jäljelle? Journalistinen jalkapalloblogi. Puoliaika on ollut minulle neljän kauden ajan palkaton unelmaduuni.


Responses

  1. Oliko tämä päätepysäkki?

    • Ei ihan vielä. Tällä linjalla on vielä 3 tai 4 pysäkkiä jäljellä. Mutta lisäajalla ollaan jo.

  2. Näin ainoastaan noin vähän yli puoli vuotta blogia seuraaneena olisi mukava saada jonkinlainen kooste ”parhaista” jutuista, joilla tarkoitan juuri tämän tapaisia ajattomia juttuja. Ne ovat omasta mielestäni erottuneet tasollaan selvästi, koska tällaisia kirjoituksia tehdään yksinkertaisesti aivan liian vähän mediassa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: