Kirjoittanut Lari Vesander | marraskuu 7, 2012

Seuraavan päivän juttu

Nettiaikana otteluselostus on pelipäivän juttu. Mutta mitä pitäisi tehdä silloin, kun juttu julkaistaankin vasta seuraavana päivänä? Silloin pitää mennä syvemmälle ja kirjoittaa seuraavan päivän juttu.

Olin tehnyt Suomen cupin finaalia varten selkeän suunnitelman: Ensin käyn ottelussa, sitten haukkaan jotain ja lopulta hoidan blogijutut ja kuvagalleriat reilun neljän tunnin junamatkalla.

Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi siinä vaiheessa, kun junan netti ei toiminutkaan. Koska olin kotona puolenyön tietämissä, päätin nukkua yön yli ennen juttujen tekemistä.

Seuraavana aamuna olin valinnan edessä. Tekisinkö perinteisen otteluraportin, joka ei lähes vuorokausi pelin jälkeen kiinnostaisi välttämättä ketään vai kehittäisinkö jotain muuta?

Päätin lopulta tehdä ns. seuraavan päivän juttuja. Analysoin ottelun avaintapahtumat videoita ja kuvakaappauksia apuna käyttäen. Ensin käsittelyn sai Antti Mäkijärven voittomaali ja sen jälkeen Mattias Gestraniuksen antamat punaiset kortit. Lopuksi tein kuvagallerian, jonka uskoin kestävän selostuksia paremmin aikaa.

Lopputulos? Blogin päiväkohtainen kävijäennätys. Lisäksi analyysi Gestraniuksen punaisista nousi blogin tämän vuoden luetuimmaksi jututksi.

Tarinan opetus on siinä, että seuraavan päivän juttuja kannattaa tehdä. Netissä nopeus on valttia, mutta niin on asioiden avaaminen ja taustoittaminen. Nettiaikana kaikki kertovat mitä, missä ja milloin, mutta yhä harvempi kertoo miksi.

Se, että saa otteluraportin ensimmäisenä julki on hyvä asia, mutta siinä on kyse siitä, kuka ehtii kertomaan asian ensimmäisenä. Taustoittamisessa on puolestaan kyse usein siitä, tuleeko asia kerrottua vai ei. Siksi sen tekeminen on arvokkaampaa. Lukijat arvostavat sellaista tietoa, mitä he eivät muualta saa.


Responses

  1. Iloista lukea, että älykkään analyysin ja huolellisen taustoittamisen kysyntä ei ole kuollut verkosta. Suomalaisen perinteisen median verkkouutisointia lukiessa tulee väistämättä sellainen olo, että 95 % verkkojutuista tehdään idiooteille; ei edes yritetä muuta kuin aliarvioida lukijoita. Olen jo luullut, että vika on vain hölmöissä kuluttajissa, jotka eivät halua lukea kuin ”Katso tissinkuvat” -ampparijournalismia, mutta ehkä ei kuitenkaan. Älykäs journalismi uuteen nousuun!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: