Kirjoittanut Lari Vesander | marraskuu 17, 2012

Lopussa saapuu selkeys

Ehkä elämän tarkoitus selviää minulle 50 vuoden päästä samalla tavalla kuin Puoliajan tarkoitus kirkastui minulle uudestaan blogin loppusuoralla.

Maailma kirkastuu silloin, kun sitä vähiten odottaa. Kaksi kuukautta sitten istuin koneen ääressä. Hyssyttelin jalallani sitterissä torkkuvaa vauvaa ja kirjoitin samaan aikaan valmiiksi Turun Palloseurasta kertovaa juttupakettia, jonka tekeminen oli käytännön syistä siirtynyt vapaalta viikonlopulta keskelle alkuviikon työputkea.

Sillä hetkellä, tarkalleen ottaen syyskuun 11. päivänä vuonna 2012 noin kello 00.04, saavutin varmuuden kahdessa asiassa. Ensimmäinen asia oli varmuus siitä, että tein juuri sitä mitä halusin alun perinkin blogissani tehdä: vähän syvällisempää ja vähän parempaa futisjournalismia.

Toinen saavuttamani asia oli syvä ymmärrys siitä, että minulla ei olisi jatkossa enää aikaa tehdä syvällistä ja parempaa journalismia vapaa-ajallani – ei ainakaan niin usein kuin laadukkaan blogin pitäminen edellyttää.

Sanotaan, että kahta ei ole ilman kolmatta. Se piti paikkansa myös tuona keskiyön hetkenä, sillä samalla hetkellä saavutin varmuuden myös kolmannessa, kenties vielä tärkeämmässä asiassa: Tajusin Puoliaika-blogin lopettamisen olevan oikea päätös.

Kun tein lopettamispäätöksen elokuun alussa, uskoin sen olevan oikea ratkaisu. Syyskuisena keskiyönä usko muuttui tiedoksi. Siitä eteenpäin lopettamispäätöksen kanssa on ollut paljon helpompi elää – jopa nyt, kun miljoonien merkkien mittaista matkaa on jäljellä enää muutama sormennapautus.

Kun ihminen tajuaa aikansa rajallisuuden, elämä selkeytyy. Melska hellittää. Hälinä vaimenee. Turhuuksien perässä rimpuilu loppuu. Ylimääräinen väistyy. Jäljelle jää vain olennainen. Tämä pätee sekä elämään että blogin lopettamiseen.

Kolme kuukautta sitten tehty päätös vaikutti välittömästi blogin sisältöön. Se palautti Puoliajan juurilleen. Mitä lähemmäs blogin loppu tuli, sitä selvemmin tajusin, mitä varten sen alun perin perustinkaan.

Niin kai se on vanhetessakin; lopun lähestyessä saapuu selkeys. Ehkä elämän tarkoitus selviää minulle 50 vuoden päästä samalla tavalla kuin Puoliajan tarkoitus kirkastui minulle uudestaan blogin loppusuoralla.

Nyt loppusuora on ohi. Seison maaliviivalla ja kohta astun sen yli. Teen sen onnellisena ja ylpeänä – enkä pelkästään loppusuorasta vaan koko matkasta. Tämä neljä kautta kestänyt seikkailu on ollut upea reissu. Olen oppinut tolkuttoman paljon niin jalkapallosta, kirjoittamisesta kuin kuvaamisestakin.

Erityisen kiitollinen olen matkaseurastani. Lukukertoja blogille on tullut runsaat 905 000, joista yli puolet on tullut tänä vuonna. Kommentit ovat jouduttaneet matkantekoa ja varsinkin viime viikkojen aikana ne ovat olleet suorastaan mieltä lämmittäviä. Erityisesti ilahduin seuraavasta palautteesta: ”Jos jatkat kirjoittamista, niin lupaan lukea vaikka juttuja olisi vain yksi vuodessa.” Sen suurempaa luottamuksen osoitusta kirjoittaja voi tuskin saada.

Artikkeleita on kertynyt 585, kuvia lähes 5 000. Ne jäävät tänne paikoilleen eräänlaiseksi kaaoksen keskelle kyhätyksi kokonaisuudeksi. Jos joku onnistuu tai on onnistunut hahmottamaan niiden avulla paremmin jalkapalloa ja maailmaa, niin olen onnistunut työssäni.

Työ jäi tavallaan kesken, mutta niin on tarkoituskin. Jalkapallomaailman tai edes jalkapalloilevan Suomen karttaa ei piirretä yksin. Se on vuosikymmeniä kestävää ryhmätyötä.

Se on myös, varsinkin Suomen osalta, työtä, jota kukaan muu ei tee puolestamme. Ei ole olemassa kiinalaista suomifutis-bloggaajaa tai suomalaiseen jalkapalloiluun erikoistunutta belgialaista toimittajaa, joka tulisi kirjoittamaan jutut puolestamme. Tämä tutkimustyö meidän on tehtävä itse.

Kuten tästäkin blogista huomaa, kartoittamattomia kenttiä on vielä paljon. Kuningaslaji on Suomessakin täynnä kertomattomia tarinoita ja löytämättömiä pieniä ihmeitä. Siksi olen pannut ilolla merkille, että uusia karttapiirtureita ilmaantuu tasaisella tahdilla. Se tarkoittaa, että pallo pysyy liikkeessä.

Elämän ja jalkapallo-ottelun aikana voi tuntua siltä, että pallo ei pysy kontrollissa ja se ottaa aivan vääränlaisia pomppuja. Se on ymmärrettävää, sillä menestyvätkin ihmiset epäonnistuvat huomattavasti useammin kuin onnistuvat. Niin maailma toimii. Sillä tavalla elämä on rakennettu.

Ja se on itse asiassa hyvin opettavaista. Sen ansiosta ihminen oppii arvostamaan onnistumisiaan ja toivon mukaan suhtautumaan vastoinkäymisiinsä.

Jos elämä käyttäytyy yhtään samalla tavalla kuin blogi, niin uskoisin, että loppusuoralla senkin pystyy näkemään kokonaisuutena johon kuuluu kaikki: vastoinkäymiset ja onnistumiset, arjet ja juhlat, flow-tilat ja kirjoittamisblokit, treenit ja ottelut, unelmamaalit ja väärin liputetut paitsiot.

Tässä hengessä haluan antaa Puoliajan lukijoille läksiäislahjaksi aforistisen runon (tai runollisen aforismin, kuinka vain), jonka perusajatus on oikeastaan sama kuin edellisen kappaleen:

Ei ihmisen tehtävä ole niinkään onnistua kuin yrittää.
Jatkaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Nousta jaloilleen ja nostaa katse ylös.

Yrittää yhä uudelleen.
Rakentaa uutta, vaalia vanhaa ja hyvää.
Toivoa, että joku joskus jatkaa
sitä minkä on pannut alulle.

Ei ihmisen tehtävä ole niinkään
päästä perille kuin taittaa matkaa.
Kiireettömästi ja maisemista nauttien.
Saamastaan matkaseurasta iloiten.

Sillä jokainen on oman elämänsä tutkimusmatkailija.
Jokaisella on oma reittinsä löydettävänään.
Oma polkunsa kuljettavanaan.

Ja jokainen voi valita.
Muistaako hän matkaltaan
sadepäivät ja vastoinkäymiset.
Vai aurinkoiset ilmat ja henkeä salpaavat näköalat.
Pettymykset ja tappiot.
Vai ne ikimuistoiset ottelut, jotka on elämän kentillä pelannut.

Parhaat ottelut ovat niitä, jotka pelataan mielessämme yhä uudestaan. Me muistamme maalit ja harhautukset, voitot ja tappiot. Niistä on tullut osa meitä.

Nyt kun erotuomari katsoo viimeisen kerran kelloonsa ja toteaa lisäajankin kuluneen umpeen, voin sanoa varmuudella, että tämä on ollut ottelu, jonka muistan aina – kirkkaasti ja ilolla. En muuttaisi täältä merkkiäkään.

Puoliaika on päättynyt. Mutta se jatkuu sisälläni. Minä kannan näitä pelejä ja tarinoita, kokemuksiani ja kommenttejanne, mukanani niin pitkään kuin elän.

Kaikesta kiittäen, Kuopiossa 17.11.2012

Lari Vesander, Futisblogi Puoliaika


Responses

  1. Kiitos hienoista kirjoituksista. Itse löysin blogisi tänä vuonna, mutta silti se on ehtinyt tarjota useita hienoja lukuhetkiä. Kaikkea hyvää jatkoon ja kun tarinoita on sisälle kertynyt tarpeeksi niin kirjoita vaikka kirja.🙂

  2. Bravo Vesa! Hienoa nähdä miten omat opiskelijat ovat päässeet elämäntaidossa ja -ymmärryksessä jopa pitemmälle kuin itse. Pitää lukea blogiasi enemmänkin. Kiitos

  3. Kiitos Lari hienosta duunista suomalaisen jalkapallokulttuurin eteen, niin tämän blogin kuin vaikkapa mainion Pois paitsiosta-kirjan kautta. Voittajana on helppo lopettaa ja alkaa miettimään niitä seuraavia siirtoja.

  4. Tyylikäs lopetus tyylikkäälle blogille. Dingo lopetti aikanaan perustellen jotakuin, että ”oli saavuttanut Suomessa kaiken, mitä Suomessa voi saavuttaa”. Pahoittelut vertauksesta Dingoon, mutta katsoin sopivaksi tähän. Blogi olisi varmasti saavuttanut tulevaisuudessa vielä lisää ykkössijoja ynnä muuta, mutta on myös hyvä osata luovuttaa silloin, kun se tuntuu hyvältä.

    Rest in piis, Puoliaika! Ja eiköhän Lari Vesanderista vielä kuulla ja paljon – niin suomalaista jalkapalloa kuin muutakin koskevan journalismin yhteydessä.

  5. Kiitos hienosta blogista. Monta nautinnollista lukuhetkeä se on viime vuosina tarjonnut myös minulle. Onnea ja menestystä uusien haasteiden kanssa.

  6. Kiitoksia kaikille. Jos jatketaan blogi ja elämä -vertailuja, niin toivon pystyväni katsomaan omaa eloani kiikkustuolissa samalla tavalla taaksepäin kuin Puoliaika-blogia nyt – ja pitämään näkemästäni yhtä paljon.

    Erityisen iloinen olen siitä, että sain paketoida blogin omilla ehdoillani. Se on tällä alalla harvinaista. Liian moni blogi vain hiljentyy tai katoaa, kun kipinä sammuu tai elämäntilanne muuttuu. Se on sääli niin blogin pitäjiä kuin lukijoitakin kohtaan.

    Hyvään tarinaan kuuluu lopetus. Hyvään tapaamiseen kuuluu jäähyväiset. Tämä oli sellainen lopetus, jonka niin Puoliaika kuin sen lukijatkin ansaitsivat.

  7. Himputti! Muutamaan viikkoon ei muista käydä blogia vilkaisemassa ja tällainen uutinen hyppää ensimmäisenä silmille!

    Ei muuta kuin kiitoksia paljon kuluneista vuosista, tekstejäsi on ollut ilo lukea. Jos jatkossa kirjoitat vaikkapa vain yhden blogimerkinnän vuodessa, lupaan käydä sen lukemassa!🙂

    Tack ska du ha ja hyviä jatkoja toivottaen,
    TZagallo


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: