Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 22, 2012

Kuvia KuPS-VPS-pelistä

Viihdyttävä ottelu. Kolea ilta. Ali Koljosen komea vapari. Ilmoittamaton yleisömäärä. Sellainen oli KuPS-VPS-matsi, ja tässä ovat sen kuvat.

Mainokset
Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 22, 2012

KuPS hyvästeli kotiyleisön voitokkaasti

KuPS-VPS 2-1

KuPS päätti liigakauden kotiottelunsa voitokkaasti kaatamalla Vaasan Palloseuran. Tappio tarkoitti sitä, että vaasalaiset eivät mahdu liigassa kuuden parhaan joukkoon.

Jalkapallo on erikoinen peli. Yksittäisessä pelissä voi tapahtua melkein mitä tahansa, ja onnellakin voi olla suuri merkitys lopputulokseen. Tämä nähtiin, kun KuPS kaatoi viime hetken maalilla VPS:n. Vaasalaiset olivat hallinneet toisella jaksolla kenttätapahtumia, tasoittaneet pelin ja luoneet tukun paikkoja voittomaalin tekemiseen.

KuPSin maalivahti Joonas Pöntinen venyi kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaasalaisten vetojen tielle. Ja kun vaasalaiset eivät käyttäneet paikkojaan, KuPS kaivoi voittomaalin maalinedusruuhkasta. VPS-vahti Juuso Kevari torjui ensin Jerry Voutilaisen yrityksen, mutta ei voinut enää mitään, kun Dudu tuikkasi paluupallon maalin edestä verkon perukoille.

Se oli illan rumin osuma. Ali Koljosen vaparimaali ja varsinkin Steven Morrisseyn tasoitus olivat lähes Eurogoals-tasoa. Koljonen pamautti pallon vapaapotkusta suoraan takaylänurkkaan, Morrissey puolestaan tasoitti pelin tunnin kohdalla kierrekudillaan, joka ei jättänyt Pöntiselle mitään mahdollisuuksia.

”Peksa sanoi ennen peliä, että anna vaparit. Ajattelin yrittää tilanteessa ylänurkkaan ja sinnehän se menikin”, Koljonen sanaili pelin jälkeen. Äskettäin KuPSin kanssa jatkosopimuksen tehnyt nuorukainen on yksi kuopiolaisten tulevaisuuden pelaajia. Hänelle kaavaillaan varmasti ensi kaudeksi aiempaa suurempaa roolia. ”Talvella harjoitellaan kovaa, jotta olen ensi kaudella 90 minuutin kunnossa”, Koljonen lupasi.

Kotivoitto jätti katsojille mukavan jälkimaun, mutta kokonaisuutena KuPSin kausi ei ollut onnnistunut.  Joukkue sijoittuu liigassa kymmenenneksi. Se on aivan jotain muuta, mitä joukkueelta odotettiin, ja sen tiesi valmentaja Esa Pekonenkin. ”Sijoitus ei ole hyvä, eikä iso osa peleistäkään ollut”, KuPS-luotsi sanoi.

Pekonen arveli, että KuPSin kauden esityksistä vain neljäsosa oli sitä mitä piti. Lähinnä onnistumiset osuivat cup-peleihin. ”Tämä on kuin kakun tekoa. Kuorrutus oli nyt kunnossa, mutta muuten kakku oli mätä”, Pekonen sanoi. Kuorrutuksen toivat onnistuneet europelit, mutta varsinainen kakku koostuu liigasta.

Siitä päästäänkin pitkän sarjan luonteeseen. Se on aivan erilainen kuin yksittäisen, joskus jopa sattumanvaraisen ottelun. Pitkässä sarjassa joukkue saa lopulta hyvin pitkälti sen mitä se ansaitsee. Tässä mielessä jalkapallo on hyvinkin oikeudenmukaista.

Tämä tiedettiin myös vaasalaisleirissä. VPS tähtäsi kuuden parhaan joukkoon, mutta KuPS-tappio tarkoitti sitä, ettei joukkueella ole sinne lopulta asiaa. Erityisen harmittavan tilanteesta tekee se, että joukkueella olisi ollut mahdollisuuksia parempaankin. ”Niin lähellä, mutta silti niin kaukana”, kapteeni Sebastian Strandvall totesi. ”Meillä oli kauden aikana monta hetkeä, jolloin olisimme voineet nousta kunnolla mitalitaisteluun. Hävisimme kaikki ne ottelut ja putosimme keskikastiin.”

Valmentaja Olli Huttunen oli samoilla linjoilla. ”Meillä oli tavoitteet korkeammalla”, Huttunen sanoi. Hän käänsi kuitenkin katseen tulevaisuuteen. ”Tämä kausi on ollut rakentamista tulevaisuutta varten. Joukkueeseen tulee jonkin muutoksia, ja ensi kaudelle tulemme vahvempina.” Kapteeni Strandvall tuki Huttusen näkemystä. Hän sanoi nähneensä viitteitä paremmasta jo nyt. ”Eteenpäin on silti menty. Jotain hyvää on rakenteilla.”

Liigassa varmistui maanantaina useampikin asia. Yllätysjoukkueet MyPa ja FC Lahti varmistivat paikkansa kuuden parhaan joukossa. TPS varmisti puolestaan pronssimitalinsa. HJK varmisti käytännössä neljännen peräkkäisen mestaruutensa kasvattamalla eron Interiin jo kolmeen pisteeseen.

Viimeisellä kierroksella suurin jännitys kohdistuu putoamistaisteluun. Kun Haka onnistui vihdoin voittamaan ja IFK Mariehamn nousi viimeisellä minuutilla tasoihin Jaron kanssa, lähtevät koskilaiset viimeiselle kierrokselle vain pisteen takamatkalta. Mitalit ja paikat kuuden sakissa on käytännössä jaettu, mutta putoamistaistelussa voi käydä kuinka vain – ja silti ansaitusti.

Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 18, 2012

Valmentajapaketti osa 3: Kartta ja kompassi kadoksissa

Valmentajavalinnoissa ei ole kysymys hyvästä ja huonosta. Niissä on kyse sopivuudesta. Sen määrittämiseksi seurojen pitäisi kuitenkin tietää, mitä ne ovat tekemässä.

Valmentajavalinnassa on kyse oikeasta ja väärästä, mutta ei perinteisellä tavalla vaan suhteellisesti. On olemassa hyviä ja huonoja valmentajia, mutta se on teoriatason mustavalkoasteikko. Käytännössä elämä ja jalkapallo on maalattu harmaansävyillä.

Siellä ei ole niinkään kyse hyvästä ja huonosta, ei edes hyvästä ja paremmasta, vaan ennen kaikkea sopivuudesta. Otetaan pari esimerkkiä:

Pasi Rautiainen ja Martti Kuusela olivat TPS:lle vääriä valmentajia, koska he halusivat voittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Menestys meni kasvattamisen edelle. Se taas ei sopinut siihen strategiaan, johon TPS on perustanut toimintansa vuosia ennen Rautiaisen ja Kuuselan tuloa ja vuosia heidän lähtönsä jälkeen.

Esa Pekonen oli KuPSille oikea valmentaja silloin, kun joukkue pelasi telaketjufutista, mutta täysin väärä valmentaja silloin, kun joukkue halusi siirtyä pallonhallintapeliin. Hän tunnusti sen lopulta reilusti itsekin.

Tietääkseen kuka on joukkueelle oikea valmentaja, pitää ensin tietää mitä joukkue on tekemässä. Miten se määrittelee menestyksensä? Millaisella aikajänteellä se suunnittelee siihen yltävänsä? Millä keinoilla se siihen tähtää? Mitä resursseja sillä on käytettävissään?

Kun nämä asiat on tehty selviksi, suunnitelmat laitettu paperille ja strategia saatu valmiiksi, kaikki on selvempää. Seuralla on kartta ja kompassi, joita se voi seurata satoi tai paistoi. Tietenkään suunnitelma ei estä vastoinkäymisiä. Niitä tulee joka tapauksessa. Strategian arvo on kuitenkin siinä, että sen ansiosta seura ei hukkaa tekemisensä ydintä silloin, kun asiat eivät suju kentällä suunnitellusti.

Vasta sen jälkeen, kun seura on hahmottanut mitä se on tekemässä, se pystyy sanomaan, kuka on sille sopiva valmentaja. Vasta sen jälkeen harmaansävyt on saatu sellaiseen järjestykseen, että voidaan puhua oikeasta valmentajasta ja väärästä valmentajasta. Tällaisen hahmottelun perusteella esimerkiksi Sport Expressin toimittaja Dimitri Simonov uskalsi arvella, että Fabio Capello on Venäjän maajoukkueelle väärä valmentaja.

”Capello on menestynyt Milanin ja Realin kaltaisten huippujoukkueiden kanssa. Hän ei ole koskaan aiemmin työskennellyt, olkaamme rehellisiä, keskinkertaisen materiaalin kanssa. Jokaisella on valmentajalla on erikoiskykynsä: jotkut rakentavat joukkueensa kullasta, toiset tiilistä ja kolmannet, anteeksi vain, hevosen paskasta”, Simonov muistutti. Aika näyttää onko hän oikeassa, mutta huomautusten ydin on silti kantava: Venäjän jalkapalloliitto ajatteli Capellon nimityshetkellä enemmän tämän nimen suuruuttaa kuin hänen valmentajakykyjensä sopivuutta venäläiseen pelaajamateriaaliin tai mentaliteettiin.

Jos strategia on äärimmäisen vahva, valmentajavaihdoksen negatiiviset vaikutukset pienentyvät huomattavasti. Olympique Lyonnais voitti Ranskan mestaruuden seitsemän kertaa peräkkäin vuosina 2002-2008. Tuona aikana Lyonilla oli neljä eri valmentajaa. Seura selvisi, koska sillä oli selkeä ja perusteellinen suunnitelma. Sillä oli jatkuvuutta.

Jalkapallomaailmassa ajatellaan usein, että kaikkiin ongelmiin voidaan vastata valmentajanvaihdoksella tai tähtipelaajan hankinnalla. Ei voida. Viime kädessä valmentajat ajattelevat asioita lyhyellä tähtäimellä. Jos joukkue häviää neljä matsia putkeen, he saavat potkut. Seuran kannattaa kuitenkin ajatella asioita mieluummin viiden vuoden kuin viiden ottelun sykleissä.

Seuran kaikessa toiminnassa – ja eritoten hankintapolitiikassa – pitää olla jatkuvuutta, jota edes valmentajanvaihdos ei saisi heilauttaa. Jatkuvuutta ei puolestaan voi Suomessa saavuttaa aina yksittäisten pelaajien kautta. Loistokauden pelannut pelaaja saa usein tarjouksen jostain muualta ja lähtee. Huono valmentaja tai alisuorittava pelaaja joutuvat lähtemään muuten vain.

Viime kädessä varmaa on vain vaihtuvuus. Jos joukkueella ei ole selkeää strategiaa, se putoaa lopulta yhä uudestaan tyhjän päälle. Tietyllä tavalla KuPSissa kävi näin tällä kaudella. Talven aikana tehtiin suuret suunnitelmat, vaihdettiin kaikki ulkomaalaispelaajat, hankittiin tukku uusia pelaajia uutta pelitapaa varten. Sitten joukkue konttasi alkukaudella, ja kuuden liigapelin jälkeen kaikki suunnitelmat lensivät roskiin.

Sen jälkeen joukkue on ollut pelillisesti ja vähän muutenkin tuuliajolla. Sen että seura saavutti tuuliajolla ollessaan hyviä tuloksia cup-kilpailuissa, ei pidä antaa hämätä. KuPS on tällä hetkellä seura, jolla on kartta piirtämättä. Siksi se voi yhtenä vuonna päättää panostaa reserviseuran nostamiseen Kolmosesta ja Kakkoseen – ja seuraavana lopettaa sen sarjanousun jälkeen, kun rahaa ei olekaan.

Huolestuttavinta on se, että KuPS ei ole edes pahin esimerkki. Tässä maassa luvattoman moni liigaseura suunnistaa ilman kompassia säntäillen milloin minkäkin välähdyksen perään. Se tulee kalliiksi, eikä pidemmän päälle johda mihinkään.

Joku voittaa aina mestaruuden. Joku tulee aina toiseksi ja joku muu kolmanneksi. Neljä joukkuetta pääsee aina Eurooppaan. Nämä asiat ovat kiintiöitä. Ne tapahtuvat riippumatta siitä, kuinka hyvin tai huonosti seurat hoitavat asiansa. Siksi ne eivät kerro oikeastaan mitään suomalaisen jalkapalloilun tilasta. Siksi ne eivät ole oikeastaan edes saavutuksia suomalaisen jalkapallon kokonaiskehityksen kannalta.

Tämän juttusarjan ydinsanoma ei ole siinä, että valmentajalla ei olisi väliä. Valmentajalla on paljonkin väliä, erityisesti Suomessa, jossa pelaajamarkkinat eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin suuremmissa jalkapallomaissa. Uuden valmentajan pelaajakontaktit voivat tehdä materiaalissa sen eron, joka on mestaruuden ja mitalisijan, europaikan ja keskikastin tai putoamisen ja sarjassa säilymisen välillä.

Lisäksi suomalaisessa jalkapallokulttuurissa on valmentajan kannalta paljon hyviä puolia. Resursseja ei ehkä ole paljon, mutta aikaa on yleensä sitäkin enemmän. Tiukan talouden aikana potkut eivät uhkaa valmentajaa aivan heti. Valmentajilla ja seuroilla olisi täällä aikaa kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.

Jos niin ei käy, en olisi siitä silti ensimmäisenä syyttämässä valmentajaa.

Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 17, 2012

Valmentajapaketti osa 2: Englannin malli ja Italian malli

Italian Serie A:ssa seurat vaihtoivat vuoden sisällä valmentajaa 30 kertaa. Mistä se johtuu ja mitä se kertoo?

Gianluca Vialli kirjoittaa kirjassaan Italian Job osuvasti Englannin ja Italian valmentajamarkkinoiden eroista. Erot kiteytyvät oikeastaan kahteen asiaan: siihen kuinka paljon aikaa uudelle valmentajalle annetaan ja siitä kuinka helppo hänen on työllistyä potkujen jälkeen.

Näissä asioissa mailla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Italiassa vaaditaan tuloksia heti tai muuten pesti päättyy lyhyeen. Kauden 2010-11 lopun jälkeen 20 Serie A:n seuraa vaihtoivat valmentajaa vuoden sisällä yhteensä 30 kertaa. Innokkaimmat seurat tekivät peräti neljä valmentajanvaihdosta – ja päätyivät usein jo aiemmin saman kauden aikana potkimaansa valmentajaan.

”Italiassa ollaan paljon vikkelämpiä tuomitsemaan valmentajan pesti epäonnistuneeksi, mutta samalla vastahakoisempia pitämään valmentajaa itseään epäonnistujana”, Vialli kirjoittaa. ”Italiassa valmentaja otetaan yhä uudestaan takaisin, koska me uskomme, että hänellä on aina jotain annettavaa.”

”Englannissa on tavallista, että valmentaja puhuu seuraan tullessaan kolmen-neljän vuoden suunnitelmasta ja seurajohto antaa hänen toteuttaa sen. Ongelman ydin on siinä, mitä tapahtuu kun valmentaja saa potkut. Potkujen jälkeen valmentajaa pidetään pilaantuneena.”

”Saadakseen uuden mahdollisuuden hänen täytyy mennä pienempään seuraan, ehkä jopa sarjaporrasta alemmas. Ja jos hän epäonnistuu sielläkin, eikä hänellä ole poikkeuksellisen suurta mainetta, uuden työpaikan saaminen on hyvin hankalaa.”

Vuonna 1999 League Manager’s Associationin listoilla on 300 päävalmentajaa. Viisi vuotta myöhemmin heistä toimi päävalmentajana 28. Lisäksi 71 muuta toimi muissa jalkapallotehtävissä, apuvalmentajina tai kykyjenetsijinä. Loput 200 olivat kadonneet. He eivät olleet enää mukana jalkapallotoiminnassa. Jokainen voi miettiä, kuinka paljon kykyjä ja osaamista katosi heidän mukanaan

Italiassa potkujen saaminen ei sen sijaan ole kuolemansynti. Kaikkein menestyneimmätkin valmentajat ovat saaneet siellä potkut. Maailmanmestarivalmentaja Marcello Lippi on saanut potkut puolenkymmentä kertaa.

”Englantilaiset ovat väärässä. Erehdyt kerran ja se on siinä. Entä kaikki se kokemus mitä sait? Eikö sillä ole mitään arvoa? Italialaisessa jalkapallossa on paljon vikoja, mutta täällä me ainakin arvioimme valmentajia heidän ansioidensa mukaan emmekä viimeisimmän suorituksen perusteella”, Fabio Capello sanoo Viallille.

Vialli ottaa kaksi esimerkkiä Englannin mallin viallisuudesta. Ensimmäinen niistä on Rafael Benitez. ”Benitez voitti Liverpoolissa Uefa Cupin ja Mestareiden liigan, mutta mikäli hän olisi ollut englantilainen, hän ei olisi päässyt koskaan valmentamaan Valenciaa tai Liverpoolia.”

Benitezin ensimmäinen päävalmentajapesti Valladolidissa päättyi potkuihin vain kuuden kuukauden jälkeen. Seuraava pesti Osasunassa päättyi potkuihin yhdeksän pelin jälkeen. Tämän jälkeen Benitezin piti hakea vauhtia pikkuisesta Extremadurasta, jonka hän johdattikin La Ligaan. Seuraavana vuonna Extremadura kuitenkin putosi sarjasta ja Benitez sai mennä.

Vasta myöhempi onnistuminen Teneriffalla avasi Benitezille ovet ensin Valenciaan ja sitten Liverpooliin. Voi olla, että vasta aiempien epäonnistumistensa myötä Benitez oli valmis valmentamaan joukkueen huipulle. ”Hyvät valmentajat oppivat virheistään. Benitez sai aiemmista pesteistään arvokasta kokemusta ja oppi valtavasti, vaikka asiat eivät sujuneetkaan kentällä toivotusti”, Vialli sanoo ja lisää itsekin oppineensa valmentajana enemmän tappioistaan kuin voitoistaan.

Viallin toinen esimerkki Englannin mallin ongelmista on vastaansanomaton: Sir Alex Ferguson. ”Englannissa harva muistaa, että Alex Ferguson sai 37-vuotiaana potkut St. Mirrenistä. Mitä olisikaan tapahtunut, jos Aberdeen olisi pitänyt Fergusonia menetettynä tapauksena eikä olisi antanut hänelle toista mahdollisuutta? Brittifutiksen historia olisi muuttunut silloin merkittävästi.”

Italian mallin epäkohdista tarvitsee tuskin edes keskustella. Neljä päävalmentajaa kaudessa on yksinkertaisesti liikaa. Pitää kuitenkin muistaa, mitä Englannin ja Italian mallien taustalla on. Englannissa valmentaja on aina ollut manageri: liki itsevaltainen hallitsija, joka on pitänyt joukkueen kaikki langat käsissään. Italiassa pidemmän ajan linjauksista vastaa urheilutoimenjohtaja, jonka työpaikka ei yhtä herkästi liipasimen alla kuin usein projektiluontoisesti seuraan tulevan valmentajan.

Uhanalaiset managerit

Urheilutoimenjohtajat ovat jalkapallomaailmassa tulevaisuuden suunta. ”Ennen muinoin seuroilla ei ollut tuottotavoitteita eikä juuri muitakaan taloudellisia vastuita. Tässä ympäristössä englantilainen managerimalli oli ylivertainen. Manageri hankki pelaajat ja neuvotteli sopimukset. Hänen ei tarvinnut huolehtia sponsoreista, osaomistajista tai stadioninturvallisuus järjestelyistä.”

Nykyään tällainen järjestely on paljon hankalampi. Jalkapallon taloudellinen puoli on kasvanut niin suureksi, että managerin virka vanhassa merkityksessään on liikaa yhdelle ihmiselle. Vanha managerimalli toimii lähinnä vain Arsene Wengerin ja Alex Fergusonin kaltaisilla poikkeusyksilöillä. Esimerkiksi Wenger on loistava manageri, mutta huomattavasti heikompi valmentaja. Hän tietää sen itsekin.

”2000 valmentajasta ainakin 1900 pystyy vetämään harjoitukset yhtä hyvin kuin minä. Se ei vaadi mahdottomia”, Wenger kertoi Viallille. ”Menestyksen salaisuus ei ole harjoittelussa. Se joukkueen rakentamisessa, siinä että osaa valita oikeat pelaajat. Minulla on tapana sanoa, että jos asiat sujuvat hyvin siirtomarkkinoilla kesäkuussa, asiat sujuvat hyvin koko kauden ajan.”

Managerilla on seurassa liki absoluuttinen valta, mutta harva seura on valmis antamaan sellaista. Pelaajien hinnat ja palkat ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Se mikä oli ennen korkeintaan satojen tuhansien sijotus, on nykyään miljoonien eurojen sijoitus. Harva uskaltaa antaa sellaista päätöstä yhden ihmisen käsiin.

Niinpä seuroissa luotetaan yhä enemmän joukkovoimaan päätöksissä. Pelaajakaupoista on päättämässä valmentajan lisäksi (tai sijaan) ainakin seuran puheenjohtaja ja urheilutoimenjohtaja, usein myös muita. Wengerin mielestä tällainen toiminta johtaa ikäviin kompromisseihin.

”Käytännössä se rajoittaa vaihtoehtoja paljon. Hankin aikoinaan seuraan nuoren puolustajan nimeltä Kolo Toure. Kukaan ei tiennyt kuka hän oli. Muutamassa vuodessa hänestä tuli avainpelaajamme. Olen varma, että jos olisin ollut Juventuksen päävalmentaja, en olisi saanut hankkia Touren kaltaista pelaajaa. Miksikö? Koska hän ei ole kuuluisa. Häntä olisi pidetty riskinä.”

”Juventusta johtaa hallitus, sen lisäksi on puheenjohtaja, toimitusjohtaja, urheilutoimenjohtaja ja niin edelleen. Heillä olisi ollut osavastuu pelaajahankinnasta, eivätkä he pidä riskeistä. Arsenalissa voin hankkia Kolo Touren jos haluan ja riski on kokonaan minun. Olen ainoa joka saa kestää seuraamukset, jos pelaaja ei onnistukaan.”

Tavallaan tämä kiteyttää myös Englannin ja Italian valmentajakulttuurin erot. Italiassa valmentaja joutuu toimimaan aina tiukoissa raameissa. Hänen valtansa ei ole absoluuttista. Koska kaikki ei ole hänen kontrollissaan, häntä ei voi myöskään pitää ainoana syynä joukkueen epäonnistumiseen.

Englannissa valmentaja saa paljon enemmän valtaa ja aikaa. Hän pääsee tekemään paljon enemmän joukkuetta koskevia päätöksiä. Sitä kautta hän on paljon enemmän vastuussa siitä, miten joukkue menestyy.

Mutta kuten sanottua, tällainen malli on murtumassa. Italialainen jalkapallo ja globaali talosu toimivat jo kvartaaleissa. Brittifutis on vuorossa seuraavaksi.

Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 16, 2012

Valmentajapaketti osa 1: Paraneeko vaihtamalla?

Tutkimusten mukaan valmentaja ei parane vaihtamalla. Itse asiassa koko valmentajalla ei tutkimusten valossa ole juuri ollenkaan merkitystä.

Erotettu valmentaja on ammattilaisurheilun ihmisuhri, jolla seura vähentää medialta, kannattajilta tai pelaajilta tulevaa painetta. Paineiden vähentäminen onkin valmentajavaihdon toimivin puoli. Taloudellisesti ja tuloksellisesti tulokset ovat yleensä huomattavasti heikompia.

Kannattaako valmentajalle antaa potkut? Jos asiaa ajattelee puhtaasti taloudellisesti, niin ei kannata. Ammattimaailmassa työntekijöiden erottaminen on kallista puuhaa, eikä urheilu ole tässä asiassa mikään poikkeus. On arvioitu, että jalkapallovalmentajien vaihtamisesta koitui kaudella 2010–11 pelkästään Englannissa yhteensä 122 miljoonan euron kulut. (Ja kuten myöhemmin ilmenee, Englanti ei ole edes pahin esimerkki.)

Valmentajan vaihdon tuloksellisten vaikutusten arvioiminen on hankalampaa, mutta onneksemme asiaa on tutkittu. Englantilaisessa Warwick Business Schoolissa tehtiin taannoin tutkimus, jossa selvisi, että joukkueen suoritus paranee valmentajan vaihtamisen jälkeen hieman. Tutkimuksen mukaan keskiverto joukkue kerää pelistään keskimäärin 1,3 pistettä. Siinä vaiheessa kun valmentaja erotetaan, tuo keskiarvo on yleensä ollut alhaisempi, noin 1,0 pistettä per peli.

Tämän jälkeen keskiarvo paranee hetkellisesti, mutta tutkijat epäilevät, ettei tähän ole syynä vanhan valmentajan epäpätevyys eikä uuden kyvykkyys vaan tilastollinen vaihtelu. Valmentaja erotetaan yleensä tilastollisen heilahtelun pohjakohdassa, jonka jälkeen tulokset paranisivat riippumatta siitä vaihdetaanko valmentajaa vai ei.

Esimerkin voi ottaa esimerkiksi Veikkausliigasta. Jaro sai tällä kaudella kahdeksasta ensimmäisestä liigapelistään neljä pistettä (keskimäärin 0,5 pistettä per peli) ja KuPS kolme (0,4). Seuraavasta kahdeksasta pelistä molemmat ottivat 12 pistettä (1,5 pistettä per peli). Jos joukkueet olisivat vaihtaneet valmentajaa, pistekeskiarvon moninkertaistuminen olisi laskettu uuden valmentajan ansioksi. joukkueet

Onko valmentajalla merkitystä?

Valmentajavaihdoksen toimivuuden kysenalaisuus tuo meidät varsinaisen kysymyksen äärelle: Kuinka paljon valmentajalla on merkitystä? Jos uskomme tuoreimpia tutkimuksia, niin ei paljoakaan.

Yleisesti ottaen joukkueen suoritukseen ei vaikuta eniten valmentaja vaan pelaajat. Koska huippupelaajat työskentelevät miljoonien ihmisten edessä, heidän arvonsa osataan arvioida hyvin tarkasti. Itse asiassa pelaajamarkkinat ovat suorastaan pelottavan tehokkaat.

Taloustieteilijä Stefan Szymanski vertasi Soccernomics-kirjaa varten englantilaisten seurojen sijoituksia ja pelaajapalkkakuluja vuosilta 1978-2010 ja päätyi pysäyttävään lopputulokseen: Sijoituksen ja palkkabudjetin välinen korrelaatio oli peräti 90 prosenttia. Toisin sanoen pelaajien palkat selittivät joukkueiden menestyksen lähes täydellisesti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että parasta palkkaa maksava seura saa parhaat pelaajat ja voittaa. Tämä selittää myös sen, miksi valmentajanvaihdoksella on viime kädessä niin vähän merkitystä.

Tietyllä tavalla valmentajat tiedostavat tämän itsekin. Giovanni Trapattoni on sanonut: ”Hyvä valmentaja voi parantaa joukkueen suoritusta viidellä prosentilla – huono heikentää sitä 30 prosentilla.”

Juttupaketin toinen osa julkaistaan keskiviikkona ja kolmas osa torstaina.

Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 7, 2012

KuPS-Haka-pelin kuvagalleria

Tihkusateinen syysilta. 1 432 katsojaa. Pirteästi aloittanut Haka. Tauolla piristynyt KuPS. Viron van der Sar. Sekä Pietari Holopaisen tärkeä tasoitusmaali ja hurja juhlinta. Tältä näytti KuPS-Haka-matsi.

Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 7, 2012

KuPS varmisti liigapaikkansa

KuPS-Haka 1-1

Valkeakosken Haka oli Keskuskentällä viiden minuutin päässä tärkeästä vierasvoitosta. Sitten puolustaja Pietari Holopainen teki maalinedusruuhkasta tasoitusmaalin, joka käytännössä varmisti KuPSin liigapaikan ensi kaudeksi.

Valkeakosken Hakaa käy oikeastaan jo sääliksi. Maanantaina joukkue prässäsi HJK:n sekaisin ja takoi avausjaksolla taululle 2-0-lukemat. Sitten tuli tuomarivirhe, joka johti avausmaaliin, joka puolestaan johti tasoitukseen. Koskilaiset olisivat ansainneet voiton, mutta saivat yhden vaivaisen pisteen.

Keskuskentällä Haka aloitti samalla tavalla. Joukkue oli energinen ja taisteluhaluinen ja teki prässillään KuPSin pelaamisen vaikeaksi. Eivätkä vieraat tyytyneet pelkkään häirikön rooliin. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Juha Pirinen harhautti vasemmalla laidalla KuPSin puolustajan, leikkasi keskelle ja keskitti pallon rangaistusalueelle. Jostain käsittämättömästä syystä Jonne Hjelm oli boksissa täysin vapaana. Hjelm otti pallon haltuun ja laittoi sen varmasti maaliin.

0-1 oli myös taukotulos. Haka oli jälleen matkalla kohti ansaittua voittoa, jota se ei tulisi lopulta saavuttamaan. Tauolla kävi nimittäin niin kuin KuPSin peleissä on monesti käynyt, valmentaja Esa Pekonen herätti joukkueen. Toiselle jaksolle tuli rohkeampi ja terävämpi KuPS, joka laittoi vastustajansa vaikeuksiin. Mitä pidemmälle jakso meni, sitä vilkkaampaa oli liikenne Kert Küttin vartioimalle maalille.

Pitkään tosin näytti siltä, että Kütt pystyisi torjumaan joukkueelleen voiton. Hän torjui Miikka Ilon loistopaikan kulmaksi ja poimi varmaotteisesti tukun keskityksiä. Vielä viisi minuuttia ennen loppua virolaisvahti näytti ottelun sankarilta. KuPS puolestaan oli tekemässä asemastaan äärimmäisen tukalan. Kun Jarokin oli juuri siirtynyt johtoon Lahtea vastaan, kuopiolaisjoukkue oli uppoamassa syvälle putoamistaisteluun.

Sitten puolustaja Pietari Holopainen kiskaisi joukkue sieltä pois. KuPS sai vapaapotkun, jonka se keskitti rangaistusalueelle. Keskikenttämies Ebrima Sohna voitti ilmataistelun ja jatkoi pallon maalin eteen, mistä Holopainen survoi sen sisään. Osuman tärkeys näkyi puolustajan tuuletuksessa, joka alkoi paidan riisumisella ja päättyi kentän laidalle tehtyyn pelaajakasaan.

”Maalien tekeminen on ainakin minulle tahtolaji. Noissa tilanteissa pitää vain juosta linjan taakse ja yrittää osua. Nyt osui, vaikka aluksi pelkäsinkin laukoneeni pallon maalin yli”, Holopainen kertasi pelin jälkeen.

Myös valmentaja Esa Pekonen oli juhlinut tasoitusta villisti. Pelin jälkeen hän oli kuitenkin viileän analyyttinen. ”Tämä oli minimi, mitä tästä ottelusta tarvittiin. Avausjaksolla olimme vaisuja ja toisella jaksolla sitten riittävän hyviä”, Pekonen sanoi. ”Turha tässä on silti henkseleitä paukutella. Liigapaikka on varma vasta sitten, kun se on varma.”

Jalkapallossa on toki kaikki mahdollista, mutta käytännössä Holopaisen maali varmisti KuPSin liigapaikan. Tasapelin myötä ero Hakaan pysyi seitsemässä pisteessä, eikä jäljellä ole kuin kolme kierrosta. Siinä ajassa Hakan pitäisi pystyä saavuttamaan Jaro, joka kiskaisi Lahti-voitollaan koskilaisiin kolmen pisteen kaulan.

”Meillä oli mahdollisuudet ottaa tärkeät kolme pistettä, mutta emme onnistuneet siinä tälläkään kertaa”, avausmaalin tehnyt Jonne Hjelm harmitteli. ”Juha Malinen on tuonut joukkueeseemme yhtenäisyyttä ja taistelutahtoa, mutta voittamisen kulttuuria meiltä vielä puuttuu.”

Voittamisen kulttuuria Haka on etsinyt heinäkuun puolivälistä lähtien. Joukkue on pelannut 13 ottelua ilman voittoa. Se on syy siihen, miksi joukkue majailee liigan jumbopaikalla. Koskissa ei ole kuitenkaan vielä heitetty kirvestä kaivoon. Joukkue aikoo taistella liigapaikastaan loppuun saakka.

”Yhdeksän pistettä on vielä jaossa. Joukkue tekee pyyteettömästi töitä ja ilme on hyvä. Nyt on kaksi viikkoa aikaa laittaa paikat kuntoon”, valmentaja Juha Malinen valoi uskoa omiinsa.

Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 2, 2012

Analyysi: HJK:n haamumaali

Suomessa nähtiin parin päivän sisään kaksi erotuomariratkaisua, jotka tuntuivat tavallisesta katsojasta järjettömiltä. Ne eivät kuitenkaan olleet yksittäistapauksia, eivätkä ne johtuneet erotuomareiden mielivaltaisista päätöksistä. Kummankin tuomion takaa löytyy sama nimittäjä: sääntöjen ulkopuolelta tulleet kansainväliset linjaukset, joita kattojärjestöt ajavat sääntöjäkin tärkeämpään asemaan.

Suomessa on menossa erotuomarimyrsky, jollaista täällä ei ole aiemmin nähty. Syynä tähän on kaksi tuomiota: Etchu Taben ulosajoon johtanut varoitus Suomen cupin finaalissa ja HJK:n kavennusmaali Valkeakoskella kaksi päivää myöhemmin.

Heti alkuun on tehtävä selväksi, että tuomioista vastanneet erotuomarit Mattias Gestranius ja Mikko Lehtola eivät ole toimineet mielivaltaisesti. Molemmat ovat perustaneet päätöksensä ylempää tehtyyn linjaukseen, jota he ovat sitten ”toteuttaneet” sanatarkasti. Todennäköisesti he ovat tehneet niin, koska heidät on koulutettu toimimaan niin. Miksi näin on, siihen palaan jutun lopussa.

Sitä ennen käyn kuvallisesti läpi eilisen rajaheittotilanteen ja esitän pari ajatusta muun muassa siitä, kuka olisi voinut estää tilanteen ja kuinka.

Sääntöhistoria: Vain yhdellä pallolla saa pelata

Peruslähtökohta on tämä: Peliä ei voi pelata kahdella pallolla yhtaikaa. Sääntöihin on tehty kahden pallon pykälä juuri tällaisia tilanteita varten. Pykälä on ollut tiukka ja yksiselitteinen viime vuosiin saakka: jos kentällä on ollut yhtaikaa kaksi palloa, peli on laitettu poikki ja sitä on jatkettu erotuomaripallolla.

Huono puoli tässä on ollut se, että joukkueet ovat oppineet käyttämään sääntöä hyväkseen. Esimerkiksi maailmanmestarivalmentaja Luis Felipe Scolarilla oli Palmeirasia valmentaessaan ikävä tapa yllyttää pallopoikia heittämään ylimääräinen pallo kentälle silloin, kun vastustajalla oli vaarallinen hyökkäys meneillään.

Lisäksi ylimääräisen pallon tilanteita syntyy muutenkin. Pallopojat ovat yleensä noin 10-vuotiaita lapsia. Heidän heittotarkkuutensa ja harkintansa eivät ole aina huipputasoa. Sen takia jalkapallossa on tullut välillä turhia katkoja, kun kentälle on tullut ylimääräisiä palloja joko heitettynä tai siksi, että toinen pallopoika ei ole saanut alkuperäistä pelipalloa ajoissa kiinni.

Jos jalkapallon sääntöjen laadinnassa on viimeisen parin vuosikymmenen ajan ollut yksi selkeä teema, niin se on ollut turhien pelikatkojen vähentäminen ja tehokkaan peliajan lisääminen. Tässä hengessä, ja joukkueiden tekemien väärinkäytösten vähentämiseksi kahden pallon sääntöä on muutettu siten, että peliä ei ole pakko laittaa poikki, vaikka kentällä olisikin kaksi palloa.

Jos pallo kimpoaa takaisin kentälle esimerkiksi katsomorakenteista, peliä ei tarvitse laittaa poikki, mikäli pallo ei vaikuta peliin. Kyse on nimenomaan siitä, vaikuttaako pallo peliin vai ei.

Tilanteen synty: Kiirettä ja vauhtisokeutta

Sekava tilanne syntyy ensisijaisesti siksi, että 0-2-tappioasemassa olevalla HJK:lla on kiire saada pallo takaisin peliin. Joukkueella on tähän täysi oikeus. Haka on joutunut paineen alla tekemään hätäpurun. HJK voi nopealla heitolla minimoida purkupotkun vaikutuksen.


Joukkue lähtee hakemaan nopeaa heittoa peräti kahden pelaajan voimin. Molemmat toimivat todennäköisesti toisistaan tietämättä, mutta käytännössä samanaikaisesti.

Ensimmäisenä pallon saa Tuomas Kansikas, joka on vajaan 15 metrin päässä päätyrajasta. Heti tämän jälkeen pallopoika heittää pelivälineen keskiviivan tuntumassa sitä vaativalle Rami Hakanpäälle. Hakanpää koppaa pallon käsiinsä kentän puolella. Heti tämän jälkeen Kansikas heittää oman pallonsa kentälle.

Jos avustava erotuomari olisi hereillä, mitään tilanne ei pääsisi eskaloitumaan tästä. Aikaikkuna on lyhyt, mutta parin sekunnin ajan avustavalla erotuomarilla on mahdollisuus pelastaa peli katastrofilta. Hän voisi sanoa Hakanpäälle: ”Siellä pelataan jo yhdellä pallolla. Älä heitä toista palloa kentälle.”

Tällä teolla olisi ollut vain positiivisia vaikutuksia. Kahden pallon tilanne olisi saatu estettyä. Toki Hakanpäällä olisi ollut pallo hetken aikaa käsissään, mutta ainakaan kenellekään ei olisi jäänyt epäselväksi, että se ei ole missään vaiheessa ollut pelipallo.

Avustavan erotuomarin tehtävä on auttaa erotuomaria. Hakanpään heiton estäminen sanallisesti olisi tässä tapauksessa ollut juuri sitä. Sen lisäksi se olisi palvellut peliä parhaalla mahdollisella tavalla. Ne ajat jolloin linjamiehet peesasivat erotuomaria keppi kädessä ovat olleet ohi jo pitkään. Avustava erotuomarikin on aktiivinen toimija. Jos hän näkee, että kentälle ollaan heittämässä ylimääräinen pallo (tai että pelaaja on astunut vastustajan käden päälle, kuten Suomen cupin finaalissa), hänen pitää reagoida siihen.

Emme voi kuin arvailla, miksi avustava erotuomari tyytyi vain näyttämään heiton suuntaa. Voi olla, että tilanne tuli niin nopeasti, että se yllätti hänetkin. Joka tapauksessa Hakanpää pääsee heittämään pallon kentälle. Tässä vaiheessa 4-5 Hakan pelaajan ja ainakin kolmen HJK-pelaajan huomio on Hakanpään heittämässä pallossa. Tilanne vaikuttaa suoraan kahdeksaan kenttäpelaajaan.

Hakanpään heittämä pallo ehtii olla kentällä neljä sekuntia ennen kuin Juho Mäkelä laittaa Kansikkan heittämän pallon maaliin. Maalin nähtyään HJK:n Sebastian Sorsa potkaisee ylimääräisen pallon pois kentältä, mutta vahinko on jo tapahtunut. Ainakin neljä (2 HJK:laista ja 2 hakalaista) pelaajaa on pelannut toisella pallolla ja se on vaikuttanut neljään muuhun. Hakanpään kentälle heittämä pallo on kiistattomasti vaikuttanut peliin.

Tilanteen yhteinen nimittäjä on vauhtisokeus ja liiallinen halu nopeuttaa peliä. Tiukempi suhtautuminen heittopaikkaan olisi ehkäissyt tilanteen, mutta toisaalta se olisi satanut suoraan Hakan pussiin. Silti on huomiota herättävää, että HJK:lle annetaan nopean heiton joustolla mahdollisuus heittää pallo kahdesta paikasta, jotka ovat 40 metrin päässä toisistaan. Tämä jousto, yhdessä avustavan erotuomarin uinumisen kanssa ajaa tuomariston ongelmiin.

Tätä ei voi korostaa liikaa: erotuomari Lehtola on tässä tilanteessa täysin avustavansa armoilla. Avustavalla erotuomarilla on velvollisuus viestittää erotuomarille mitä on tapahtunut ja varmistaa, että viesti menee myös perille. Peliä on pelattu kahdella pallolla, eikä maalia voi siksi hyväksyä. Erotuomarilla on oikeus muuttaa aiempaa päätöstään siihen saakka, kunnes peli on laitettu uudestaan käyntiin. Toisin sanoen Lehtolalla olisi aikaa vaikka minuuttitolkulla, jos tilanteen selvittäminen sitä vaatii.

Hän luottaa kuitenkin siihen, mitä headsettinsä kautta kuulee ja näyttää nopeasti, että peliä jatketaan alkupotkulla. Se virheellinen päätös, joka ei vaikuta pelkästään ottelun lopputulokseen. Pahimmassa tapauksessa se voi ratkaista sekä liigamestaruuden että sarjasta putoajan.

Jos avustava erotuomari on kuvaillut tilanteen niin kuin se tapahtui ja Lehtola päättää siitä huolimatta hyväksyä maalin, vastuu on täysin Lehtolan. Muussa tapauksessa suurimman vastuun tästä sotkusta kantaa avustava erotuomari.

Yhteenveto: Yhteinen kansainvälinen nimittäjä

Erotuomarin työ on välillä kohtuuttoman vaikeaa. Lehtolan ja koko tuomariston eilinen iltapuhde oli tätä tilannetta lukuun ottamatta varsin kelvollinen. Hän esimerkiksi vihelsi aivan oikein kaksi rangaistuspotkua. Gestraniuksenkaan finaalisuoritus ei ollut sellainen floppi kuin jälkikäteen on annettu ymmärtää. Ottelun ainut maali syntyi hänen antamastaan hyvästä hyödystä. Lisäksi Sander Purin suora ulosajo oli täysin oikea ratkaisu.

Sekä Gestraniuksen että Lehtolan tuomion takaa löytyy sama nimittäjä: sääntöjen ulkopuolelta tulleet kansainväliset linjaukset, joita on varmasti paukutettu videoiden kanssa tuomareiden päähän kauden alla. Suomalaiset erotuomarit eivät olet katastrofaalisen huonoja. He vain noudattavat annettuja ohjeita liian sanatarkasti heittäen samalla oman harkintakykynsä, maalaisjärkensä sekä pelin että sääntöjen hengen menemään.

Erotuomarin alkuperäinen ja tärkein tehtävä on tulkita sääntöjä. Sitä varten hän on kentällä. Tulkitsemiseen ei riitä pelkkä säännön kirjain. Siihen tarvitaan käsitys myös säännön hengestä ja pelin hengestä.

Tämän kolminaisuuden avulla erotuomari soveltaa sääntöjä. Soveltamista ei kielletä säännöissä, sitä on vuosikymmenten ajan suorastaan vaadittu erotuomarilta.

Jos erotuomarin täytyy soveltaa sääntöjä, niin mitä hänen täytyykään tehdä sääntölinjauksille, joita ei ole edes sääntökirjassa? Voivatko sääntöjen ulkopuolelle laaditut painotukset olla vahvempia kuin säännöt itse?

Gestraniuksen ja Lehtolan (tai hänen avustavansa) ratkaisut ovat seurausta siitä, että sääntökirjan ulkopuolelta tehdyt linjaukset on nostettu varsinaisia sääntöjä tärkeämmiksi. Miten tämä on mahdollista? Miksi näin on tapahtunut?

Vastauksia saadakseen täytyy avata Fifan nettisivut. ”Jalkapallo on globaali laji ja sen sääntöjä pitää tulkita absoluuttisella johdonmukaisuudella riippumatta siitä, missä ottelu pelataan. Fifalla on menossa koulutus, jonka tarkoituksena on varmistaa, että pelin sääntöjä tulkitaan samalla tavalla kaikkialla”, sivuilla sanotaan.

Sanoista päätellen Fifa on lähtenyt rakentamaan globaalia tuomarilinjaa. Tavoite kuulostaa ylevältä, mutta on käytännössä mahdoton. Yhtenäistä linjaa ei ole onnistuttu rakentamaan edes yksittäisiin sarjoihin, joissa on erotuomareita on hädin tuskin kaksinumeroinen määrä.

Tämä tiedetään tuomaripiireissä hyvin. Kun kysyimme futsalin valioerotuomareiden kurssilla yhteinäisen linjan luomisesta, kouluttajan vastaus oli aina sama: ”Se on mahdotonta. Jos sarjassa on 20 tuomaria, niin siellä on myös 20 linjaa – vähintään.” Nyt kattojärjestö on ilmeisesti päättänyt, että se mikä ei ollut aikoinaan mahdollista 20 tuomarin kesken, on mahdollista maailmanlaajuisesti.

Tähän viittaa sekin, että tulkinnasta puhutaan vain erotuomarikomitean kohdalla: ”Erotuomarikomitea tulkitsee sääntöjä ja voi ehdottaa lisäyksiä ja painotuksia pelin sääntöihin. Se myös vastaa erotuomarinimityksistä Fifan alaisissa peleissä.”

Toisin sanoen sama taho, Fifan tai Uefan erotuomarikomitea, joka tekee sääntökirjan ulkopuolisia lisäyksiä vastaa myös siitä, mitä otteluita erotuomarit saavat tuomittavakseen. Asetelma ei vastaa aivan vallan kolmijakoa, eikä se liioin vahvista sääntöjen asemaa jalkapallon tulkintalähtöisenä perustuslakina.

Lauseita lukiessa pystyy hahmottamaan millaisessa paineessa Fifa-tuomari Gestranius oli cupin finaalissa päätöstä tehdessään. Ehkä hän pelkäsi tarkkailuraporttia, ehkä jopa kansainvälisten pelien vähenemistä. Se ei ole hyvä asetelma kenenkään kannalta. Se voi johtaa tilanteeseen, jossa sääntöjen ulkopuolelle laaditut painotukset ovat uraansa rakentavalle erotuomarille tärkeämpiä kuin sääntöjen henki tai se mitä peli tarvitsee.

Linjauksia, painotuksia ja kauden teemoja on ollut jalkapallossa iät ja ajat. Osa niistä on ollut onnistuneita, osa ei. Tähän asti kokeneemmat erotuomarit ovat ainakin ajoittain taistelleet näitä päätöksiä vastaan perustaen ratkaisunsa sääntöjen henkeen ja omaan harkintakykyynsä.

Fifan sivuilta löytyvät linjaukset kertovat kuitenkin kiristyvästä ilmapiiristä, jossa harkinnalle on entistä vähemmän tilaa. Tässä ilmapiirissä Gestranius ja Lehtola (tai hänen avustavansa) tekivät ratkaisunsa. Heille sääntöjen ulkopuoleisissa ohjeistuksissa ei ollut kyse painotuksesta tai kauden teemasta vaan ylhäältä sanellusta ainoasta oikeasta tulkinnasta. He uskoivat tekevänsä ainoan oikean ratkaisun.

Huolestuttavinta tässä kaikessa on se, että Fifan linjausten perusteella sunnuntain ja maanantain tapahtumat eivät olleet sattumanvaraisia yksittäistapauksia. Ne olivat merkkejä siitä, mihin kattojärjestöt ovat lajia viemässä. Näiden esimerkkien valossa tuo suunta vaikuttaa väärältä ja vaaralliselta.

Palloliitto antoi tänään tiedotteessaan sekä Gestraniukselle että Lehtolalle puhtaat paperit. Gestraniuksen kohdalla ymmärrän ratkaisun. Hänen virallinen tuomitsemisensa liiton taholta olisi ollut naurettavaa sen jälkeen, kun liitto on erikseen kouluttanut häntä noudattamaan linjauksia. Ei tuomaria voi hyllyttää siitä, että hän tekee niin kuin käsketään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö erotuomaria voisi käskeä myös toimimaan pelin edun vastaisesti.

Tähän asti erotuomarit ovat pystyneet tällaisissa tilanteissa valvomaan lajin etua. EM-kisoissa 2000 otettiin käyttöön sääntö, jonka mukaan maalivahti saa pitää palloa käsissään korkeintaan kuuden sekunnin ajan. Säännön tarkoituksena on nopeuttaa peliä. Espanjan ja Norjan välisessä pelissä egyptiläinen Gamar El Ghandour viheltää tästä rikkeestä epäsuoran vapaapotkun. Espanjan maalivahti Jose Molina ehti pitää tilanteessa palloa käsissään 6,5 sekuntia.

Se on ainut kerta, kun kuuden sekunnin säännöstä vihelletään vapaapotku noissa kisoissa. Se on itse asiassa ainut kerta, kun olen nähnyt kuuden sekunnin säännöstä koskaan vihellettävän vapaapotkua. Sääntö on edelleen sääntökirjassa, mutta erotuomarit ovat käyttäneet maalaisjärkeä ja jättäneet sen omaan arvoonsa. He ovat tehneet niin jo 12 vuoden ajan.

Epäilen kuitenkin, että maailma on muuttunut sen verran, että mikäli kuuden sekunnin linjaus tehtäisiin nyt, pilli soisi jatkuvasti. Se on se suunta, johon jalkapallomaailma on kulkemassa.

”On ikävää, että erotuomarit joutuvat ison kritiikin kohteeksi tilanteissa, joissa he ovat toimineet jalkapallosääntöjen ja ohjeiden mukaisesti”, Palloliiton erotuomaripäällikkö Johan Holmqvist totesi tänään tiedotteessa.

Palloliitossa ja muissa kattojärjestöissä pitäisi miettiä kritiikin syitä. Kun erotuomaritoimnnasta ollaan tekemässä muusta lajista erillistä sanelusaareketta, se on kovaa vauhtia vieraantumassa katsojistaan ja pelaajistaan.

Jutun kuvituksena on käytetty kuvakaappauksia Kutosen tv-lähetyksestä.

Kirjoittanut Lari Vesander | syyskuu 30, 2012

Suomen cupin finaalin kuvagalleria

KuPSin kannattajat tekivät Suomen cupin finaalista joukkueelleen kotipelin. Se ei kuitenkaan riittänyt. Honka vei voiton Antti Mäkijärven maalilla. Mieleen jäivät Hongan voitonjuhlien lisäksi myös erotuomari Mattias Gestraniuksen nostamat punaiset kortit. Tästä finaalista ei väriä eikä draamaa puuttunut.

Kirjoittanut Lari Vesander | syyskuu 30, 2012

Analyysi: Gestraniuksen kiistellyt punaiset

Erotuomari Mattias Gestranius varasti pääroolin Suomen cupin finaalissa ajamalla kaksi KuPSin peaajaa ulos. Analysoin nyt ulosajoihin johtaneet tilanteet hyödyntäen kuvakaappauksia Ylen tv-lähetyksestä.

Cupin finaalin jälkeen on keskusteltu enimmäkseen erotuomari Mattias Gestraniuksen tuomioista. Erityisesti puheissa ovat pyörineet kaksi punaista korttia, jotka Gestranius antoi KuPSin pelaajille. Käyn nyt ulosajoihin johtaneet tilanteet läpi. Aloitan poikkeuksellisesti jälkimmäisestä ulosajosta, joka tapahtui 72. minuutilla.

Tilanteen lähtökohdat ovat täysin vaarattoman näköiset. KuPSilla on rajaheitto 40 metrin päässä päätyrajasta. Chris James heittää pallon Sander Purille, joka on vapaana.

Tai niin hän ainakin luulee. Hongan keskikentän terrieri Duarte Tammilehto on tullut oma-aloitteisesti prässäämään Puria. Tammilehto ei päästä Puria kääntymään.

Tilanne pysähtyy, ja niin tekevät kupsilaisetkin. Kukaan ei tule auttamaan Puria. Sen sijaan Hongan Tim Väyrynen on tullut keskelle haistelemaan vastaiskua peittäen samalla Purilta helpon syöttösuunnan. Väyrysen ja varsinkin Tammilehdon prässäämisen ansiosta Purin helpolta näyttänyt tilanne on muuttunut muutamassa sekunnissa tukalaksi. Virolainen on eristetty täysin joukkuetovereistaan.

Hyviä ratkaisuja ei ole jäljellä oikeastaan ollenkaan. Kelvollisia hätäratkaisuja olisi kaksi. Pallon potkaiseminen voimalla alas maalivahti Joonas Pöntiselle. Tähän ratkaisuun sisältyy riski, sillä liian pehmeästi pelattu pallo päätyisi väistämättä Väyryselle. Toinen vaihtoehto olisi pelata pallo sivurajasta ulos. Siitäkin seuraisi todennäköisesti nopea vastaisku. Sitä paitsi KuPS tarvitsee maaleja. Sen pitäisi hyökätä, eikä potkia palloja pois kentältä.

Niinpä Puri yrittää epätoivoista poikittaissyöttöä, joka katkeaa heti alkuunsa. Tammilehto saa jalkansa väliin ja onnistuu käynnistämään samalla äärimmäisen vaarallisen vastaiskun. Hän saa kaksi joukkuekaveriaan mukaansa. Kolme Hongan pelaajaa juoksee täyttä vauhtia kohti KuPSin maalia. Kuopiolaiset ovat myöhässä. Pelin lopullinen ratkaisu on ilmassa.

Purilla on jäljellä enää umpisurkeita vaihtoehtoja, joten hän tekee sen mikä tehtävissä on ja repii Tammilehdon paidasta nurin. Sen jälkeen erotuomari Mattias Gestranius tekee sen mikä on pakko ja ajaa Purin ulos suoralla punaisella kortilla. Vaikka matkaa KuPSin maalille on yli 40 metriä, kyseessä oli ilmeinen maalintekomahdollisuus.

Jopa KuPSin valmentaja Esa Pekonen sanoo pelin jälkeen, että tilanne oli päivänselvä. Gestraniuksella ei ollut tässä tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin punainen kortti.

Taben ulosajo

Etchu Taben ulosajo on tilanteen vielä yksinkertaisempi, mutta tapauksena monin verroin monimutkaisempi. Tilanne saa alkunsa, kun Tabea rikotaan keskialueella. Hän kaatuu maahan, minkä jälkeen Nicholas Otaru tallaa nappulakengällään hänen käsivartensa päälle.

Otarun reaktioista päätellen tilanne on vahinko. Keskikenttäpelaaja pelkää varmasti, että joko erotuomari tai avustava näki tilanteen ja hänet ajetaan ulos. Se on aiheellinen pelko. Vahinkonakin vastustajan päälle tallaaminen tuollaisessa tilanteessa on varoituksen paikka. Tahallisena se olisi kiistaton ulosajo.

Jostain käsittämättömästä syystä kukaan erotuomaristosta ei näe tallausta. Tämä on kuitenkin pieni virhe verrattuna siihen mitä on tulossa.

Tabe on edelleen tuskissaan ja ymmärrettävästikin ymmällään siitä, miksi Otaru ei saa tallaamisesta varoitusta. Hän kysyy asiaa Gestraniukselta. Kielimuurin takia hän käyttää pikaisesti varoituselettä. Se tapahtuu niin nopeasti, että harva sitä edes huomaa. Ja silti se on virhe.


Taben olisi pitänyt huutaa suomeksi ”miksi sä et saatana anna sitä vitun varoitusta”, sillä vaikka sen kuulisivat kaikki, niin siitä annetaan Suomessa harvoin edes varoitusta. Tämä tuli testattua jo aiemmin ottelussa, kun Tim Väyrynen kaatui maahan huutaen kurkku suorana ”vittu saatana!”. Gestranius seurasi tilannetta vierestä, eikä käynyt edes huomauttamassa asiasta. Ei vaikka säännöissä erikseen lukee, että ”hävytöntä, loukkaavaa tai solvaavaa kieltä” käyttävä pelaaja pitää ajaa kentältä.

Niin ei kuitenkaan käytännössä tehdä, sillä säännöt eivät ole jumalan sanaa. Niitä saa ja pitää soveltaa. Siitä erotuomaroinnissa on kyse, varsinkin tällä tasolla. Suomen cupin finaalia tuomitessaan erotuomarin ei tarvitse enää todistella, että osaa säännöt. Jos ne eivät ole hallussa, niin liigatuomaroinnista ei voi haaveillakaan – cupin finaalista puhumattakaan.

Tällä tasolla vaatimustaso on paljon korkeampi. Erotuomarin ei pidä pelkästään tuntea säännöt läpikotaisin, hänen pitää pystyä myös tulkitsemaan niitä pelin hengen mukaisesti. Ja juuri tässä kohdassa Gestranius epäonnistuu räikeästi.

Gestranius toimii tilanteessa niin nopeasti, että todennäköisesti hän ei ehdi edes miettiä mitä on tekemässä. Päätös tulee suoraan selkärangasta, kuten pahimmilla virheillä on tapana.

39.36 Otaru tallaa käden päälle.
39.41 Tabe kysyy varoituksesta.
39.44 Gestarnius kaivaa vihellyksen jälkeen ensimmäisen kortin.
39.46 Gestranius näyttää että hänelle ei kortteja nostella.
39.48 Gestranius nostaa Tabelle punaisen kortin.

Palloliiton julkaisemista jalkapallosäännöistä ei nimittäin löydy kohtaa, jossa kuvitteellisen kortin heiluttaminen olisi kielletty. Siellä sanotaan kyllä, että erotuomarin päätöksen arvostelusta tulee antaa varoitus, mutta tämä menee samaan kategoriaan kiroilun kanssa. Esimerkiksi Ats Purje selvisi finaalissa paljon räikeämmästä reaktiostaan ilman korttia.

Ymmärtääkseen miten ”tärkeästä” linjauksesta on kyse, on hyvä tietää hieman historiaa. Ensinnäkään tulkinta ei ole uusi. Se on yli kymmenen vuotta vanha. Samaan syssyyn tehtiin vuosituhanteen vaihteessa toinenkin tulkintamuutos. Tuolloin määrättiin, että mikäli maalivahti pitää palloa käsissään pidempään kuin kuusi sekuntia, häntä vastaan pitää tuomita epäsuora vapaapotku. Toisin kuin kortinheilutuslisäys, tämä sääntö löytyy edelleen sääntökirjasta, mutta sitä sääntöä rikotaan jokaisessa pelissä, enkä ole nähnyt, että siitä olisi vihelletty vaparia 12 vuoteen. Jälleen kerran erotuomarit ovat käyttäneet tulkintaa ja miettineet mikä on pelin kannalta parasta.

Kortinheilutus on samaa maata. Linjaus tehtiin aikoinaan vähentämään torikokouksia. Gestranius käytti tulkintaa kuitenkin täysin päinvastaiseen tarkoitukseen. Hän ei poistanut ongelmaa vaan loi sellaisen. Hän ei lopettanut torikokousta, vaan aloitti sellaisen omalla tuomiollaan, jota kukaan stadionilla ei odottanut eikä ymmärtänyt. Jopa Hongan valmentaja Mika Lehkosuo oli ratkaisusta ymmällään.

”Yllätyin tuomiosta. Ja selvähän se on, että se vaikutti peliin”, Lehkosuo totesi. Hänen kollegansa Esa Pekonen meni vielä pidemmälle. Gestraniuksen tuomiota pelin selkeänä käännekohtana: ”Tuomari voi tietysti antaa varoituksen melkein mistä tilanteesta tahansa, mutta kyllä tällä tasolla pitää olla pelisilmää.”

Joku voisi sanoa, että tuomio oli vääryys niitä satoja KuPS-kannattajia kohtaan, jotka olivat saapuneet busseilla ja junilla finaaliin. Erotuomari ei kuitenkaan tee päätöksiään nojautuen siihen, miten paljon katsojia ottelussa on ja mistä he ovat tulleet. Hänen ainut tehtävänsä on palvella peliä. Sen takia erotuomarit tulkitsevat monesti sääntöjä, eivätkä noudata niitä pilkuntarkasti.

Tässä tapauksessa Gestraniuksen ratkaisu ei palvellut peliä. Se vammautti sen. Todenäköisesti Taben kohtaloksi koitui se, että Gestranius on Fifa-tuomari. YouTubesta löytyy tältä vuodelta monta videopätkää, joissa Fifa-tuomarit varoittavat kuvitteellista korttia heiluttavaa pelaajaa. Tai puuttuvat valmentajan vastaavanlaiseen elehdintään.

2000-luvun taitteessa kortinheilutuslinjaukseen johtivat elämää suuremmat pelaajat Gheorghe Hagin ja Dragan Stojkovicin johdolla. Nyt linjausta on taas tehostettu Jose Mourinhon ja Roberto Mancinin kaltaisten valmentajapersoonallisuuksien suitsimiseen.

Todennäköisesti Gestranius teki aloittelijamaisen virheen, hän asetti tarkkailijapalautteen pelin edelle. Ilmeisesti Gestranius ajatteli, ettei hän voi Fifa-tuomarina mennä tarkkailijan pakeille, ellei hän nyt toimi tuoreimpien painotusten mukaisesti.

Se oli kauhea virhearvio. Jos erotuomarit sallivat kovaäänisen kiroilun pelaajalta, jota on taklattu selkään heidän pitäisi pystyä sallimaan myös kevyt spontaani reaktio pelaajalta, jonka käden päälle on tallattu.

Gestraniuksta on turha syyttää Purin ulosajosta. Säännöt sitoivat siinä hänen kätensä, ja hän teki ainoan oikean ratkaisun. Taben ulosajosta hän joutuu kuitenkin ottamaan täyden vastuun. Gestranius ei nähnyt kuinka Otaru tallasi Taben käden päälle ja kuin virhettään korostaakseen hän ylireagoi tilanteeseen, jota juuri kukaan ei nähnyt. Se että ylireagointi tapahtui hirttäytymällä linjaukseen, josta kukaan muu stadionilla ei ollut kuullutkaan, tekee erehdyksestä vain entistä traagisemman.

Jälkikirjoitus 1.10.:

Erotuomarin tehtävä on tulkita sääntöjä. Tulkita. Siihen ei riitä pelkkä säännön kirjain. Siihen tarvitaan käsitys myös säännön hengestä ja pelin hengestä.

Tätä ei ole kielletty säännöissä. Itse asiassa tätä suorastaan vaaditaan erotuomarilta. Ennen säännöissä luki ”erotuomarin täytyy soveltaa pelin sääntöjä”. Täytyy soveltaa. Siinä ei lue, että erotuomari saa tai voi soveltaa sääntöjä. Hänen TÄYTYY soveltaa sääntöjä. Se on hänen tehtävänsä. Sitä varten hän on kentällä. (Nykyisessä käännöksessä tämä merkitys on kätketty karmean kapulakielisen epäsuomen alle: ”Erotuomari toteuttaa pelin sääntöjä.”)

Mistä päästäänkin asian ytimeen. Jos erotuomarin täytyy soveltaa sääntöjä, niin mitä hänen täytyykään tehdä sääntölinjauksille, joita ei ole edes sääntökirjassa? Voivatko sääntöjen ulkopuolelle laaditut painotukset olla vahvempia kuin säännöt itse?

« Newer Posts - Older Posts »

Kategoriat

%d bloggers like this: