Kirjoittanut Lari Vesander | 12 elokuun, 2011

KuPS päätti liigapiinansa

KuPS-MyPa 2-0

Kaksi kuukautta sitten KuPS voitti MyPan. Sen jälkeen se kahlasi kymmenen liigaottelua ilman ainuttakaan voittoa – ja palasi vihdoin tänään takaisin voittokantaan.

Kun KuPS kukisti kaksi kuukautta sitten MyPan, olin varma, että savolaiset tekivät pysyvän pesäeron kouvolaisiin. Toisin kävi. MyPa sai pelinsä paremmin kohdalleen ja alkoi napsia voittoja Niko Kukan erikoistilannemaaleilla. KuPSille kävi kehnommin. Joukkue pelasi kymmenen liigaottelua voitoitta. Kunnes se sai vastaansa taas MyPan.

MyPa pelasi tänään Keskuskentällä paremmin kuin kaksi kuukautta sitten. Se pystyi hallitsemaan palloa ja syöttelemään sitä hallitusti pelaajalta toiselle. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, koska kouvolalaiset kadottivat kaiken terävyytensä päästyään parinkymmenen metrin päähän vastustajan maalista. ”Kompastuimme tämän kauden perisyntiimme: Olimme todella tehottomia hyökkäyskolmanneksella”, MyPa-luotsi Tomi Korkeakunnas totesi.

Ja kun erikoistilannespesialisti Kukkakin oli pelikiellossa, joukkue ei ollut vaarallinen edes vapaapotkuissa. Kukka olisi luultavasti laittanut avausjakson rangaistusalueen rajalta tuomitun vaparin maaliin – Eetu Kaipio sen sijaan laukoi sen maalin yli.

KuPS sen sijaan hyödynsi erikoistilanteensa, vaikkakin hieman onnekkaasti, kun Miikka Ilon 65. minuutilla antama kulmapotku pomppi maalinedusruuhkan läpi verkon perukoille. ”Se maali jäi harmittamaan. En tiedä, mitä siinä oikein tapahtui”, MyPa-vahti Ville Iiskola totesi pelin jälkeen. Ilon näkemys tapahtumista oli hieman selkeämpi: ”Meillä oli paljon äijiä etutolpalla. Laitoin pallon sinne, ja se ilmeisesti meni suoraan sisään. Olihan se vähän onnenkantamoinen.”

Käytännössä avausmaali sinetöi ottelun KuPSille, sillä jos MyPalla oli vähän ratkaisuvoimaa kentällä, niin vielä vähemmän sitä löytyy tällä hetkellä kouvolalaisten loukkaantumisten nakertamalta penkiltä. Korkeakunnas yritti paikata joukkueensa laadullisia hyökkäyspuutteita määrällä – sillä seurauksella, että KuPS iski lisäajalla toisen maalin. Ilja Venäläinen malttoi odottaa ylivoimahyökkäyksessä ja tarjoili sitten avopaikan Olajide Williamsille, eikä tämä erehtynyt.

Kotijoukkueen pelaajien ilmeistä näki pelin jälkeen, että voitto maistui pitkästä aikaa hyvältä. Valmentaja Esa Pekonen sen sijaan vakuutti, ettei hän ollut edes huolestunut voitottomuudesta, koska joukkue on ”kuitenkin pelannut aika hyvin”. ”Enemmän on stressannut se, että koskaan ei ole ollut samat miehet kentällä. Nyt oli ensimmäistä kertaa sama puolustus kahdessa pelissä peräkkäin.”

Aivan virheettömästi kuopiolaisten nollapeli ei tullut. Vieraiden Eetu Kaipio pääsi 0-0-tilanteessa läpiajoon, kun Pyry Kärkkäinen menetti pallon helposti keskialueella. Mika Hilander pelasti tuon tilanteen vastaantulollaan, mutta oli sählätä toisen jakson lopulla helpon kudin omaan maaliin. Tällä kertaa onnikin oli kuitenkin kuopiolaisten puolella.

”Uskon, että jos pysymme terveinä, niin kyllä niitä pisteitä alkaa tulla enemmänkin”, Pekonen totesi ja lisäsi sairastuvalta tulevan pian apuja. ”On mahdollista, että Dickson (Nwakaeme) ja (Balasz) Balogh lähtevät maanantaina Rovaniemelle. Lisäksi Mikko Vilmunen hakee huomenna pelituntumaa PK-37:n Kakkosen matsissa.” Lainahyökkääjä Paulus Roiha ei sen sijaan jatka enää KuPSissa. ”Hän lähti vaimonsa kanssa etelään”, Pekonen sanoi.

MyPan sairastupatilanne näyttää sen sijaan lohduttomammalta. ”Suurin ongelmamme on, että avainpelaajat istuvat loukkaantuneina katsomossa”, Korkeakunnas sanoi. Samoin osa heidän korvaajistaan, tuoreimpana hyökkääjä Ryan O’Neill. ”Hänellä on ongelmia lähentäjien kanssa. Maanantaina tiedetään enemmän”, Korkeakunnas totesi eikä vaikuttanut erityisen toiveikkaalta: ”Aina kun meiltä on joku polille mennyt, niin ei se sieltä alle kuukaudessa huililla ole takaisin tullut.”


Jätä kommentti

Kategoriat