Nuoret kaatuivat keskittymiskyvyn puutteeseen

Sanotaan, että nuoret eivät jaksa enää keskittyä. Tämä piti valitettavasti paikkansa Pikkuhuuhkajien kohdalla. Joukkue ei hävinnyt suuremmilleen tahdossa eikä taistelussa – eikä oikeastaan taidossakaan. Sen sijaan kunnossa, taktisessa osaamisessa ja varsinkin keskittymisessä riittää vielä kirittävää.

Espanjalla vapaapotku. Pallo tulee boksiin. Ville Jalasto löysäilee ja Torrejón pääsee iskemään pallon maaliin kolmen suomalaisen keskeltä. Erikoistilanteesta tullut takaisku ei ollut turnauksen ensimmäinen eikä jäänyt viimeiseksi. Toisen jakson alussa Espanja iski jälleen vapaapotkusta. Erikoistilannemaali toisen jakson alkuun – siihen kiteytyivät kouriintuntuvasti syyt siihen, miksi Suomi ei ottanut alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa pistetäkään: joukkueen keskittyminen oli pahimmillaan piirisarjatasoa.

Suomea vastaan tehtiin alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa kolmessa ottelussa kuusi maalia. Takaiskuista vain kaksi tuli avoimessa pelissä ja nekin tulivat suoraan suomalaisten virheistä. Erikoistilannemaaleja Pikkuhuuhkajat laskivat joka ottelussa. Se on liikaa. Kaikkiaan Suomen verkko soi erikoistilanteissa neljä kertaa – ja se on aivan liikaa.

Toisen jakson alku oli Suomelle myrkkyä. Suomi laski jokaisessa ottelussa maalin toisen jakson ensimmäisten kymmenen minuutin aikana. Se kertoo siitä, että jotain pukukopissa on tehty väärin. Suomalaiset eivät ole reagoineet riittävän nopeasti pelin muuttumiseen tauon jälkeen. Erikoistilanteista tulleilla takaiskuilla ja heikoilla toisen jakson aloituksella on yksi yhteinen nimittäjä. Se on keskittymisen puute. Suomalaiset eivät ole olleet hereillä silloin kun vastustajat ovat olleet vaarallisimmillaan ja päässeet soveltamaan harjoiteltuja kuvioita käytäntöön. (Toki Markku Kanerva olisi voinut miettiä vakavasti esimerkiksi Jonas Portinin peluuttamista viimeistään avausottelun jälkeen.)

Joukkue valmistautui hyvin. Sitä ei yllätetty otteluiden alussa vaan se yllätti päinvastoin Espanjaa lukuun ottamatta kaikki vastustajansa hyvällä pelillään. Mutta sitten kun vastustajille on selvinnyt, miten Suomi pelaa ja valmentajat ovat päässeet pukukoppiin piirtämään kuviot uusiksi, Pikkuhuuhkajia on viety kuin litran mittaa. Valmentajien sanotaan ansaitsevan palkkansa puoliajalla. EM-kisaotteluiden perusteella Stuart Pearcen, Horst Hrubeschin ja Juan Ramos Lopez Caron palkat ovat luultavasti huomattavasti Markku Kanervan liksaa korkeammat.

Kaiken kaikkiaan Pikkuhuuhkajien esityksestä on kuitenkin syytä olla ylpeitä. Nuoret pelasivat tappioista huolimatta hyvää futista ja katsomossa kannattajat pitivät ääntä kansainväliseen malliin. Pikkuhuuhkajissa oli kaksi onnistujaa ylitse muiden: kapteeni Tim Sparv ja laitapakki Jukka Raitala. Molemmat voivat odottaa valoisaa tulevaisuutta A-maajoukkueessa ja pikaista siirtoa nykyistä rahakkaammille ruohokentille.

Heidän ja joukkueiden muidenkin pelaajien kohdalla suurin kysymys on, mitä tapahtuu nyt. Ruotsissa käydyt kisat osoittivat, ettei välimatkaa lajin suurmaihin lasketa vielä tässä vaiheessa valovuosissa eikä välttämättä kilometreissäkään. Nyt tärkeintä olisi huolehtia siitä, ettei välimatka pääse venähtämään tähtitieteelliseksi tulevinakaan vuosina – ja että uusia Pikkuhuuhkajia kasvaisi lisää. Keskittymisen ohella suomalaispelaajien olisi parannettava kuntoaan, sillä toisen jakson takaa-ajot tuskin jäivät kiinni pelkästään halusta tai taktisesta osaamattomuudesta.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että yksi (rankkari)maali kolmessa matsissa on liian vähän jatkopaikkaan. Jostain pitäisi löytää niitä suomalaisen jalkapalloilun kovasti kaipaamia maalitykkejä. Ehkä Teemu Pukista kasvaa sellainen. Pukki ei onnistunut Ruotsissa maalin teossa, mutta toisaalta hänen saamansa peliminuutit olivat suomalaiselle maajoukkuejalkapalloilulle pankkiin laitettua rahaa, joka kasvaa vielä tulevaisuudessa hyvän koron.